Harvoin kannattaa arvioida kirjaa, joka on liki 15 vuotta vanha. Tammen julkaisema Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa on kuitenkin sellainen. Kirja kertoo karusti, miten rankan muutoksen suomalainen metsäluonto on joutunut käymään läpi sotien jälkeen.
Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa on Metsäntutkimuslaitoksen tutkijoiden tekemä jättikooste niistä tiedoista, jotka on saatu metsiemme kasvilajistoa koskeneista tutkimuksista kuluneiden vuosikymmenten aikana. Kirja herätti ilmestyessään huomiota alan harrastajien ja joidenkin toimittajienkin keskuudessa.Kirja sai ansioistaan valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2001, jonka se hyvin ansaitsi.
Kyse on tieteellisestä julkaisusta kasvien levinneisyyskarttoineen, esiintymisfrekvensseineen ja keskipeittävyyksineen.
Jos lukija kuitenkin uskaltaa hypätä tämän tieteellisen jargonin yli, voi kirja antaa paljon myös tavalliselle luontoharrastajalle ja jopa kesämökin poluntallaajalle. Tässä auttavat etenkin kirjan kuvat kasveista sekä karttagraafit, joiden värityksestä selviää yhdellä vilkaisulla, mikä metsiemme kasvi on vähenemässä ja mikä runsastumassa.
Niinpä kasvien valokuvia olisi kaivannut kirjaan jopa enemmän. Ymmärrettävästi tämä on kuitenkin sekä kustannus- että saatavuuskysymys. Myös kirjan sivumäärä, nytkin liki 400 sivua, olisi kasvanut lisäkuvien myötä ehkä liialliseksi.
Hienoa kirjassa on sen sijaan kirjan lopussa oleva sanasto, jossa vaikeatkin termit kerrotaan selkokielellä lukijalle. Sieltä selviävät helposti niin ”saraisuuden” käsite, kuin vaikkapa ”metsänraja” , ”nitrifikaatio” tai ”keidassuo” kymmenistä muista termeistä puhumattakaan.
Tarpeellinen on myös termihakemistoa seuraava täydellinen, kasvien nimiin perustuva hakemisto, josta voi hyvin hakea tiedot, miten vaikkapa sen oman mökkimetsän tyyppikasvit voivat Suomen laajemmassa mittakaavassa.
Mikä kirjassa sitten on niin erinomaista, että sitä kannattaa hehkuttaa vielä vuosien jälkeen ilmestymisestään?
Kirjan paras puoli on siinä, että sitä tehtäessä Valtakunnallisista metsäinventoinneista (VMI) on raavittu suurella työllä kasaan metsissämme tapahtuneet suuret ja merkittävät kasvillisuusmuutokset. Nämä muutokset kertovat karua kieltään siitä, etteivät tehdyt metsätaloustoimet ole suinkaan jääneet vain puuston muutosten (mm. vanhojen metsien katoaminen) asteelle vaan aika suuri ”luuta” on lakaissut uusiksi koko metsäluontomme.
Suurimpia syyllisiä tähän ovat olleet suo- ja metsäojitukset ja avohakkuiden jälkeinen metsämaanpinnan muokkaus ja ojitukset. Tämä on johtanut kirjassa koottujen tietojen mukaan varsinkin metsän varpukasvien (mustikka, puolukka, juolukka…) katoon ja vastaavasti monien heinäkasvien runsastumiseen. Kehitys on helppo ymmärtää, koska esimerkiksi mustikan biomassasta yli 90 prosenttia on maan alla. Esimerkiksi kulotus ei näin ollen tapa varpukasvustoa, joka elpyy nopeasti uudelleen, mutta kun koko maaperä myllätään ylösalas, tuhoutuu varpukasvien juuristo ja valoa ja ravinteita vapautuu heinien käyttöön.
Tämä voi taas johtaa mm. kasvaviin myyrä- ja hirvituhoihin, etenkin kun aivan uusimpien tutkimusten mukaan myyrät ovat erityisen persoja juuri näille avohakkuualoille istutetuille taimille.
Kirjan mukaan esimerkiksi mustikan peittävyys on Suomessa romahtanut alle puoleen vain 50 vuoden takaisista luvuista. Tämä taas ei ole voinut olla vaikuttamatta esimerkiksi kanalintuihin kuten metsoon, joiden poikaset kaipaavat sekä varpukasvien suojaa, niiden tarjoamaa hyönteisravintoa että myöhemmin itse mustikoita elääkseen.
Mustikka toki elpyisi hiljalleen myöhemmin, mutta sen estävät puolestaan tihentyvät taimikot ja uudelleen alkavat hakkuut.
Myös eräiden jäkälien ”tuho” näkyy kirjan tiedoissa selvästi. Metsänhoidon lisäksi tällöin voivat kuitenkin olla syynä myös liialliset poromärät sekä monet muut muutokset, jotka koettelevat hyvin hidaskasvuisia lajeja.
Kirjan paras anti onkin näiden pitkäaikaisten metsäluonnon muutosten kaivaminen ylös loputtomista tiedostokasoista luotettavasti. Hyvin tiedemiesmäisesti, mutta silti selkeästi kirjoitettu kirja avautuukin parhaiten ekologian peruslait ymmärtävälle. Kun muutat voimakkaasti metsäluonnon kasvistoa, muutat samalla koko metsäluontoa ja ravintoketjuja. Usein myös suuntaan, joka ei ole toivottu.
Metsätalous ei siis ole ”vain” metsätaloutta, joka liittyy vain puihin. Metsätalouden toimet vaikuttavat kaikkialla luonnossa eri ravinto- ja eliöketjuissa ja eräät muutokset myös hyvin pitkän aikaa. Puheet nykymetsätalouden ”luonnonmukaisuudesta” (metsäpalojen matkimisesta) voi tämän kirjan myötä suuresti unohtaa. Palot kun eivät käsittele metsiä ja soita lähellekään samoin tavoin kuin metsätalous ja siihen liittyvät monet toimet.
Kirjan kirjoittajat: Antti Reinikainen, Raisa Mäkipää, Ilkka Vanha-Majamaa ja Jukka-Pekka Hotanen sekä kaikki kirjaan tietoja keränneet ja teksejä laatineet tutkijat ja tahot ansaitsevat työstään suuren kiitoksen. Nyt kun perustyö on tehty, on tästä hyvä jatkaa. Tutkimustulosten perusteella on helpompi keskustella mm. jatkuvan kasvatuksen eduista ja haitoista metsän kasvillisuudelle kuin mutu-tuntumalla.