Onko Eurooppa-myönteisellä politiikalla tulevaisuutta?

Euroopalla ja Eurooppa-myönteisyydellä ei mene erityisen hyvin. Olemme saaneet huomata, että Euroopan Unioni ei kykene käsittelemään jäsenmaidensa yksiselitteisiä Euroopan Unionin perusarvojen loukkauksia. Olemme hankaluuksissa itse tekemiemme sopimusten kanssa, kun ne todella joutuvat koetukselle koskivat ne siten talouspolitiikkaa tai vapaata liikkuvuutta.

Europpa-myönteinen politiikka on toistaiseksi ilmaissut omaa näkemystään esittämällä ratkaisuja Euroopan laajuisen demokratian ja julkisen keskustelun kehittämiseksi. Tästä on seurannut joukko sinänsä perusteltuja ja kannatettavia esityksiä EU-instituutioiden uudistamiseksi ja demokratisoimiseksi. Kieltämättä EU-demokratia on surullisella tavalla rikki ja se vaatii todellista parlamentaarista reformia, jotta voimme edes haaveilla eurooppalaisesta poliittisesta alueesta ja julkisuudesta. Kuitenkin meidän on kysyttävä, onko keskustelulla EU-instituutioista nykytilanteessa kaikupohjaa, jos lähtökohtaisesti koko järjestelmän oikeutus on kovemmalla koetuksella kuin ehkä koskaan aiemmin.

Toisaalta olemme kyenneet muotoilemaan elähdyttävää kaunopuheisuutta Euroopasta rauhanprosessina ja maanosan yhteisenä hankkeena hyvinvoinnin ja vaurauden luojana. Onko kuitenkaan ihme, että tämä viesti ei menesty, jos yhä useampi kokee, että EU ja laajenevan kansainvälisyyden mahdollisuudet eivät koske häntä ja ne synnyttävät vaurautta lähinnä niille,joilla muutenkin jo näyttää menevän hyvin. Kun samaan aikaan uusnationalistinen populismi maalaa kuvan EU:sta ulkopuolelta tulevan uhan symbolina, ei liene outoa, että usko horjuu. Kilpailussa voimakkaimmasta emotionaalisesta viestistä voitolla on uusnationalismin tarjoilema fiktio mukavan kädenlämpöisestä tuttuudesta eikä eurooppalaisen yhteistyön puolustajat ole kyenneet tätä haastamaan.

Kysymys kuuluukin, miten poliittinen Eurooppa-myönteisyys selviää tässä tilanteessa. Yhtä kaikki tiedämme, että aikamme polttavimmat ongelmat ylittävät valtioiden rajat, joten niihin on etsittävä myös valtioiden rajat ylittäviä ratkaisuja. Juuri nämä ovat keskeisimmät perusteet sille, miksi poliittinen vihreä liike on katsonut vahvan eurooppalaisen yhteistyön välttämättömäksi ja tehnyt myös Vihreistä suomalaisten puolueiden joukossa yhden EU-myönteisimmistä. Jos haluamme edelleen ratkaista nämä ongelmat pitää Eurooppa-myönteisten ihmisten ja puolueiden löytää uudestaan tapa kertoa eurooppalaista tarinaa.

Eurooppalaisen yhteistyön on vastattava toivoa herättävällä tavalla kansalaisten huoliin. Nouseva kritiikki on sen luonteista, että siihen on hankala vastata roaming-maksujen rajoittamisella. On mentävä syvemmälle hyvän elämän ja turvallisuuden kokemukseen. Euroopan on pysyttävä luomaan itsensä uudelleen sinä voimana, joka luo toiveikkuutta ja tarjoaa turvatut olosuhteet ja laajemmat mahdollisuudet omien elämänvalintojen tekemiseen. ”Enemmän Eurooppaa” on määriteltävä uudelleen. Haluamme ehkä määritellä entistä huolellisemmin, millä aloilla tarvitsemme eurooppalaista sääntelyä, mutta ydinalueellaan EU:n on oltava toimintakykyinen, luotettava ja demokraattinen, jotta sen toimintaan voi kokea vaikuttavansa.

Eurooppa pystyy halutessaan johtamaan edelleen oikeudenmukaisen maailman rakentamista ja ilmastonmuutoksen kaltaisten globaalien ongelmien ratkaisemista. EU on edelleen maailmantalouden merkittävimpiä pelureita, mutta se on rakentanut itsestään tarinan globaalina häviäjänä, jonka täytyy alistua nopeasti kasvavien talouksien määrittelemään pelitilanteeseen. Kuitenkin liian monella on edelleen liian paljon pelissä, jotta ne voisivat jättää EU:n huomiotta.

Viimeisenä emme voi välttää sitä, että tarvitsemme joka tapauksessa myös tunnepohjaisen kiinnikkeen eurooppalaisuuteen. Olemme kyenneet 1900-luvun kipeiden kokemusten ja sotien kauhun jälkeen löytämään tavan elää tällä mantereella yhdessä kutakuinkin rauhassa. Tämä ei ole ihan pieni saavutus ja sen hylkääminen kansallisen edun tavoittelun nimissä olisi valtava virhe ja osoittaisi onnetonta historiattomuutta.

Tässä Tuuman numerossa tutustumme niin eurokriittisyyden taustoihin kuin erilaisiin esitettyihin ratkaisuihin tulevaisuuden Euroopasta. Tavoitteenamme on avata keskustelua Eurooppa-myönteisen politiikan tulevaisuudesta ja viime kädessä kyvystämme ratkaista kysymyksiä, joita emme yksin pysty ratkaisemaan.

Tuomas Viskari on Vihreän Sivistysliiton puheenjohtaja, sosiologi ja Suomen edustaja Euroopan Vihreiden Future of the Europe -työryhmässä.