Iso-Britannian poliittisesta keväästä ja tulevasta kesästä ei puutu kierroksia. Kesäkuun 23. päivänä kansalaiset saavat ilmaista kantansa siitä, kuuluuko saarivaltio Euroopan unioniin, vai ei.
Lontoossa käydään myös kiivasta pormestaritaistelua, eivätkä ehdokkaat voi välttää ottamasta kantaa myös Brexitiin. Pormestarivaalit käydään toukokuussa ja kierrokset kovenevat joka päivä.
Sunnuntaina Lontoon nykyinen pormestari Boris Johnson ilmoitti kampanjoivansa “sydänsuruisena” Brexitin puolesta. Tällä liikkeellä Johnsonin arvellaan käynnistäneen myös kampanjansa Tory-puolueen johtoon. Johnsonin roolia on pidetty Brexit-väännössä jopa käänteentekevänä. Ipsos Morin melko tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan pormestarin kannalla on pääministerin jälkeen toiseksi eniten painoarvoa äänestäjien pohtiessa kantojaan.
Maahanmuutto herättää huolia ja poliittista kiehuntaa, mutta ei vain turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vuoksi, vaan erityisesti myös EU:n sisäisen siirtolaisuuden kasvuun liittyen.
Cameron yrittää pitää Britannian unionin jäsenenä, mutta tehtävä on hänen poliittisen uransa suurin ja vaikein.
Pääministerillä olisi hieman helpompaa, jos hänen puolueensa olisi Brexitin suhteen yhtenäinen. Paitsi että Tory-puolue on jakautunut, vaikeusasteita lisää Cameronin oman kabinetin hajaannus.
Pitääkseen hallituksensa kasassa Cameron antoi tammikuussa ministereilleen vapaat kädet kampanjoida joko EU:ssa pysymisen puolesta tai sitä vastaan. Tällä manööverillä pääministeri yrittää pitää yllä hallituksen uskottavuutta, koska käsien sitominen olisi mitä todennäköisimmin johtanut Brexitiä kannattavien ministereiden eroon.
Cameron yrittää pitää Britannian unionin jäsenenä, mutta tehtävä on hänen poliittisen uransa suurin ja vaikein.
Ministereiden erot olisivat heikentäneet Cameronin asemaa ja lisänneet myös dramatiikkaa, jota Brexitin ympärillä käydystä keskustelusta ei muutenkaan puutu. Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on todennut, että Skotlannilla on perusteet oman kansanäänestyksensä uusimiseen, mikäli Britannia eroaa EU:sta. Cameron saa pelätä siis myös kuningaskuntansa koossapysymistä.
Britannian rajat
Maahanmuuttoon liittyvät kysymykset puhuttavat tällä hetkellä koko Eurooppaa. Britannia on tästä kaikkea muuta kuin poikkeus. Maan väkiluku on tällä hetkellä noin 65 miljoonaa ja se kasvaa ennennäkemätöntä vauhtia. Kansallisen tilastokeskuksen mukaan väestönkasvu on tällä hetkellä suurinta koko viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Ennusteiden mukaan Britannian väestö ohittaa Ranskan vuoteen 2030 mennessä ja Saksan 2040-luvun loppupuolella.
Väestönkasvu on haastanut etenkin suurten kaupunkien palvelusektoreita. Ihmiset ovat olleet huolissaan koulupaikkojen riittävyydestä, terveyspalveluiden eli NHS:n kyvystä vastata kasvavaan kysyntään sekä asuntojen hintojen ja vuokrien noususta. Nopeiten kasvavalla Lontoon seudulla asumiskustannukset ovat jo niin korkeat, että keskiluokkakin on maksukykynsä rajoilla.
Pääministeri Cameronille maahanmuuton rajoittaminen on ollut yksi tärkeimpiä poliittisia teemoja jo pitkään. Hän on luvannut äänestäjilleen rajoittaa merkittävästi maahanmuuttoa ja erityisesti EU:n sisäistä maahanmuuttoa.
Brittejä närästää erityisesti muista EU-maista tulevien ihmisten sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset. Sen lisäksi sota-alueilta pakenevien turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrän kasvaminen lisää hallituksen paineita. Cameron siis haluaa kaikin mahdollisin tavoin vähentää maan “vetovoimatekijöitä”.
Cameron on halunnut uudelleenmääritellä Britannian jäsenyyden ehdot, joista yksi on juurikin maan oikeus rajoittaa maahanmuuttajien sosiaaliturvaa. Hallitus on vaatinut, että Britanniassa työskentelevien muiden EU-maiden kansalaisten tulisi oleskella ja maksaa veroja maassa vähintään neljä vuotta, ennen kuin he pääsisivät normaalin sosiaaliturvan piiriin (in-work benefits).
Sopimusluonnokseen on nyt pykätty eräänlainen neljän vuoden rajoituksiin perustuva hätäjarrumalli, jonka voisi ottaa käyttöön, mikäli maa päättää pysyä unionin jäsenenä.
Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tilannetta on käytetty EU-kampanjoinnin keppihevosena sekä kyllä- että ei-leirissä. Cameron on muun muassa todennut, että jos Britannia lähtee unionista, Calaisin viidakoksi kutsuttu paperittomien siirtolaisten leiri siirtyisi Britannian rannikolle. Hän on perustellut tätä väittämällä, että EU-erolla olisi suora vaikutus Britannian ja Ranskan väliseen rajavalvontasopimukseen (Le Touquetin sopimus), joka antaa Britannialle oikeuden tehdä rajatarkastuksia jo Calaisissa, sen sijaan että ne tehtäisiin vain Doverissa Britannian puolella.
Cameronia on kritisoitu pelonlietsojaksi, joka käyttää Calaisin tilannetta vain aseena oman päämääränsä saavuttamiseksi. EU-eroa kannattavien puolelta on argumentoitu, että EU-jäsenyys ja sen epäonnistunut siirtolaispolitiikka nimenomaan tuo lisää ongelmia. Esimerkiksi euroskeptinen Tory-kansanedustaja David Davis maalaili taannoin, miten EU-jäsenyydestä säästyvillä resursseilla voitaisiin parantaa maan rajavalvontaa.
Painopiste näissä argumenteissa on siis rajoissa ja Britannian turvallisuudessa. Brexit-keskustelussa ei selvästikään ole juuri tilaa laajemmalle keskustelulle siitä, miten jäsenmaat voivat yhdessä parantaa EU:n maahanmuuttopolitiikkaa ja turvapaikkakäytäntöjä sekä niihin liittyvää reilua taakanjakoa. Puhumattakaan siitä, miten EU voisi edelleen pitää kiinni niistä arvoista, joiden pohjalta sille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto.
Maahanmuuttoteema vaikuttaa merkittävästi tulevaan kansanäänestykseen. Tähän mennessä painopiste tuntuu olleen enemmän maahanmuuton negatiivisissa kuin positiivisissa vaikutuksissa. Tosiasia kuitenkin on, että Britannia on myös merkittävästi hyötynyt kasvavasta väestöstä.
Kansallista talous- ja sosiaalitutkimuslaitosta (National Institute of Economic and Social Research) edustava Jonathan Portes totesi taannoin Guardianille (9.2.2016), että maahanmuutosta ei osata Britanniassa oikein keskustella. Portesin mukaan maahanmuutto on kuitenkin kasvattanut maan kansantaloutta ja pehmentänyt austerity-politiikan vaikutuksia, kun kokonaistyöllisyys ja verotulot ovat kasvaneet.
Portes argumentoi myös, että on helpompaa vastata maahanmuuton tuomiin haasteisiin kuin kärsiä vähenevästä väestöstä. “Olemme unohtaneet, miltä väestön väheneminen tuntuu.” Esimerkiksi Lontoon väkiluku putosi dramaattisesti 1970-80 –lukujen taitteessa. Tuolloin pelättiin Lontoon olevan taloudellisessa mielessä jo tuhoon tuomittu kaupunki. Väestö alkoi jälleen kunnolla kasvaa vasta 1990-luvulla.
Tulevaisuuden suuret kysymykset
Hallituksen EU-myönteinen siipi aktivoitui tammikuussa opetusministeri Nicky Morganin suulla.
Morgan totesi, että EU-ero eristäisi Britannian muusta Euroopasta ja rajoittaisi etenkin nuorten ihmisten vapautta opiskella, matkustaa ja työskennellä Euroopan unionin alueella. Morganin mukaan “seuraavan sukupolven ei tarvitse elää maassa, jossa tulevaisuuden näköalat ja mahdollisuudet päättyvät rannoillemme”.
Cameronin kampanjan keskiössä ovat olleet turvallisuuskysymykset. Kyllä-kampanjoijat ovat korostaneet, että Britannia on enemmän turvassa EU:n jäsenenä, kuin sen ulkopuolella. Eron nähdään johtavan esimerkiksi lisääntyvään terroristi-iskujen uhkaan.
Cameronin leiristä on argumentoitu voimakkaasti, että ero heikentäisi myös Britannian taistelua terrorismia vastaan ja olisi huono signaali Venäjän suuntaan
Yksityiskohtaisempana perusteluna on mainittu esimerkiksi Britannian oikeus ja mahdollisuus saada EU:n jäsenmaana enemmän ja parempaa tiedustelutietoa, jota käytetään terrorismin torjunnassa. Sisäministeri Theresa May, joka ilmoitti lauantaina tukevansa pääministerin neuvottelemaa sopimusluonnosta, perusteli päätöstään erityisesti turvallisuussyillä.
EU:n yhtenäisyys on ollut jo muutenkin historiansa kovimmalla koetuksella. Britannian ero kieltämättä aiheuttaisi rajun kolauksen koko unionin arvovallalle ja toimintakyvylle sekä epäilemättä myös taloudelle.
Saksalainen Bertelsmann Foundation teki juuri tutkimuksen, jonka mukaan yksi kolmesta brittiläisestä ja saksalaisesta firmasta harkitsisi siirtymistä pois Britanniasta tai toimintojensa vähentämistä Britanniassa, mikäli maa ajautuu EU-eroon. Tutkimuksen kohteena oli noin 700 saksalaista ja brittiläistä firmaa. Erityisesti IT- ja teknologiasektoreilla kynnys nostaa kytkintä on matalin. Vain 13 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi, että Brexit voisi nostaa kansallista työllisyysastetta.
Epävarmat ratkaisevat
Kampanjoinnilla on väliä, sillä tällä hetkellä molemmat leirit taistelevat epävarmojen äänistä. Arviot kantaansa empivien määrästä vaihtelevat. Markkinointitutkimuslaitos ComRes julkaisi ennen Brysselin kokousta mielipidekyselyn tulokset, joiden mukaan selkeä enemmistö eli jopa 58 prosenttia brittiläisistä odottivat Cameronilta huonoa neuvottelutulosta. Vain 21 prosenttia kyselyyn vastanneista odottivat neuvotteluista hyvää lopputulosta. Kyselyyn otti osaa vähän yli 2000 ihmistä.
Epävarmojen kantoihin vaikuttavat paljon aiemmin mainitut teemat, kuten maahanmuutto ja arkisten palveluiden riittävyys ja saatavuus. Kuvio on siis se sama ja yleinen: ihmisiä kiinnostaa eniten se, miten Brexit tai EU:ssa jatkaminen vaikuttaisi omaan ja läheisten arkeen.
Opetusministeri Nicky Morgan tiedosti tämän hyvin vetoamalla ihmisiin henkilökohtaisella argumentilla. Hän otti esimerkiksi oman poikansa.
“Haluan, että hän on vapaa valitsemaan, kuten tuhannet brittiläiset opiskelijat, jotka opiskelevat tällä hetkellä saksalaisissa, ranskalaisissa ja muissa eurooppalaisissa yliopistoissa. Haluan, että pojallani on mahdollisuus työskennellä yrityksissä, joilla ei ole konttoreita pelkästään Englannissa, vaan myös Dublinissa, Lissabonissa tai Tukholmassa. Haluan että hänellä on mahdollisuus laajentaa horisonttiaan ja mahdollisuus matkustaa vapaasti ja turvallisesti Euroopassa samoin kuin miljoonilla muilla briteillä, jotka vierailevat mantereella joka vuosi”, Morgan linjasi.
Labour-puolue on myös ratkaisevassa roolissa. Tuoreen puheenjohtajan Jeremy Corbynin pelättiin johdattavan joukkojaan kohti Brexitiä, mutta hän on vakuuttanut, että niin ei ole. Hän on puheissaan esimerkiksi korostanut EU:n roolia areenana, jonka kautta voi kampanjoida myös työntekijöiden oikeuksien parantamisen puolesta.
Vielä 1970-luvulla Corbyn äänesti EU-eron puolesta ja vuonna 1993 Maastrichtin sopimusta vastaan. Tuolloin Labour oli kuitenkin yleisemminkin EU-skeptisempi kuin nykyään.
Labour kannattaa EU:ssa pysymistä erittäin yhtenäisesti verrattuna konservatiivipuolueeseen. Se, miten näkyvästi, painokkaasti ja yhtenäisesti Labour ja sen edustajat tulevat kampanjoimaan EU:ssa pysymisen puolesta, vaikuttaa kuitenkin paljon kansanäänestyksen lopputulokseen.
Labourissa ollaan toki huolissaan myös omien kannattajien tunnoista. Esimerkiksi Corbynin varjokabinetin ministeri Angela Eagle on ilmaissut olevansa huolissaan euroskeptisten Labour-kannattajien määrästä. Populistipuolue UKIP on tietenkin Brexitiä ajavien joukkojen etulinjassa ja yrittää houkutella kelkkaansa epävarmoja niin oikealta kuin vasemmalta.
The Observerin poliittinen kommentaattori Andrew Rawnsley totesi ystävänpäivän kolumnissaan, että Britannian tulevaisuus Euroopassa on Labourin käsissä. Hänen mukaansa Britannia voidaan pitää EU:n jäsenenä vain, jos tarpeeksi suuri määrä Labourin kannattajia äänestää kyllä.
Tänä keväänä ei tehdä päätöksiä vain Britannian, vaan koko Euroopan unionin tulevaisuudesta.