Täydellisessä maailmassa ei yrittäjää tarvitse tukea, mutta vielä toistaiseksi tarvitaan pelikentälle tasoitusta. Yrittäjän näkökulmasta ilmastolakikaan ei ole ympäristönsuojelua vaan pitkän tähtäimen elinkeinopolitiikkaa.
Mihin kannattava yritys tukea tarvitsee, kyselee moni tietäväisen näköisenä, kun tulee puhe yrittäjyyden edistämisestä ja esimerkiksi työllistämisen taloudellisista kannustimista.
Täydellinen yhteiskunta ei yritystukia tarvitsekaan. Yhteiskunta kuitenkin asettaa rajat kaikelle taloudelliselle toiminnalle – myös yrittäjyydelle – toisaalta verojen ja lainsäädännön, toisaalta erilaisten tukien, sanktioiden, velvollisuuksien ja yhdyskuntarakenteen kautta.
Mika Kuisma, Aalto-yliopiston erikoistutkija ja kauppatieteen tohtori, on tutkinut liiketoimintaa jo 30 vuoden ajan. Kuisman tutkimushankkeet keskittyvät innovatiivisiin vastuullisiin liiketoimintamalleihin ja yritysvastuun vaikutuksiin. Taustat tietäen odotin Kuismalta perinteistä ”startupeissa on Suomen tulevaisuus” -liturgiaa, kun asiasta kysyin tavatessamme, mutta Kuisma veikin heti alkajaisiksi tilille vallitsevan ilmapiirin.
– Jos ajatellaan tiukasti, yrittäjyyttä ei tarvitse tukea, mutta se vaatii toisenlaisia olosuhteita kuin mitä aloittelevilla yrityksillä on nyt. Pitäisi olla kannustavampi kulttuuri yrittämiseen. Jopa kauppakorkeakoulussa, josta pitäisi tulla yrittäjiä jos mistä, henkinen ilmapiiri on sellainen, että parasta on pyrkiä hyvälle paikalle hienon, ison korporaation palvelukseen.
Yrittäjiksi päädytäänkin Kuisman mukaan useammin Aallon muista korkeakouluista, muotoilun ja tekniikan puolelta. Toisaalta tilanteita, joissa kaupan alan koulutus valjastetaan yhteiskunnallisen hyvän kuten hyvinvointipalvelujen luomiseen, on jatkuvasti enemmän.
Kansantalouden kannalta on se ja sama, toteuttaako yrittäjä omaa kutsumustaan tahkotessaan liikevaihtoa ja työllistäessään ihmisiä, vai onko kyseessä yksinkertaisesti hyvän bisnesvainun omaava liikemies.
Kuva: Jouko Parviainen
Innovaatioihanuuksien ihmemaa
Yksi avainsanansa uudessa yrittäjyydessä on cleantech. Pekka Peura Vaasan energiainstituutista on tutkinut väitöskirjassaan bioenergian tuomia liiketoimintamahdollisuuksia ja kehittänyt alueellisen energiaomavaraisuuden mahdollistavan toimintamallin. Liiketoiminnan syntyminen vaatii joka tapauksessa pääomaa, ja liikevaihto edellyttää rahan kiertoa. Miksei näitä siis otettaisi siitä rahasta, joka muuten virtaa alueen ulkopuolelle sähkö- ja polttoainemaksuina?
– Liiketoiminnalle löytyy mahdollisuuksia joka vaiheesta energiantuotannon arvoketjua. Raaka-aineen tuotanto, hakkuiden ylijäämän talteenotto, kuljetukset ja jatkojalostus – esimerkiksi puu pitää hakettaa ja biojäte kaasuttaa. Logistiikkayritys luo liiketoimintaa biopolttoaineiden kuljetuksesta. Jakeluverkon omistaja ottaa tarjoamaan mukaan kotimaisen biodieselin. Uuden liiketoiminnan ei tarvitse poimia arvoketjusta vain yhtä vaihetta, esimerkiksi Jepuan biokaasun tuotantolaitos myy myös kaasua itse liikennepolttoaineena ulos.
Mahdollisuuksia riittää. Potentiaalista tässä usein puhutaankin, siis toistaiseksi käyttämättömistä mahdollisuuksista. Miksi siis kaikki eivät heti ryntää hakkeen ja biomassojen luokse katetta tahkoamaan?
Laki määrää mikä menestyy
Energia on toimialana läpeensä säädelty erilaisilla sopimuksilla ja laeilla. Pekka Peura huomauttaa, että suurin osa energialiiketoiminnan tuista ei ole näkyviä, suoria tukia vaan piiloutuvat esimerkiksi erilaisiin verohelpotuksiin, yhdyskuntarakenteeseen tai ympäristöhaittojen ulkoistamiseen. Tällä laskutavalla fossiilista energiaa tuetaan globaalilla tasolla jopa 450 miljardin edestä vuosittain, kun uusiutuvien tuki on noin viidesosa tästä, 90 miljardia. Suomessa ero on vielä suurempi, 70-90 miljoonaa euroa uusiutuville on murusia verrattuna fossiilisten noin kahden miljardin tuelle.
Tässä kontekstissa ilmastolakikaan ei näyttäydy ympäristönsuojeluna vaan elinkeinopoliittisena toimenpiteenä.
– Mikään tuki ei ole tällä hetkellä liioiteltua uuusiutuvalle energialle. Se, että uusiutuvan energian tuotantoa tuettaisiin reilummin, toisi sen vain tasavertaiseksi muun energiantuotannon kanssa, summaa Peura.
– Energiasektorilla on kannattavaa viime kädessä se, joka yhteisissä pelisäännöissä sovitaan kannattavaksi. Säädökset tukevat nyt keskitettyä teknologiamonumenttimaailmaa, hajautettuun tuotantoon perustuvat liiketoimintamallit eivät istu tähän systeemiin.
Mika Kuisma on samoilla linjoilla, mutta tuo kuvaan mukaan markkinoiden isot toimijat ja näiden määräävän aseman:
– Tietenkin pidän ajatuksesta, että yrittäjällä on radikaaleja uusia ajatuksia ja intoa toimia ja taistella tuolla markkinoilla. Valitettavasti vain joillain aloilla suuryritykset painavat päälle ylivoimalla. Lobbausvoimaa näillä saattaa olla EU:ssa asti.
Kuisma kertoo esimerkin autoalalta yrittäjän näkökulmasta, jossa iso teollinen toimija on onnistunut järjestämään säädösympäristön niin, että se syö pienyrityksen kehittämän polttoaineen kulutusta vähentävän innovaation arvoa. Hän muistuttaa myös julkisten hankintojen ja työnäytteiden merkityksestä:
– Aloittavien yritysten on vaikea päästä liikkeelle ilman referenssejä, vaikka liiketoiminta ja osaaminen olisikin kohdallaan. Oman kunnan hankinnat voivat olla avainasemassa ensimmäisen hyvän, merkittävän referenssin saamisessa.
Yliopistotkaan eivät ole välttyneet kilpailulta. Tutkimusrahoituksesta kilpaillaan yliopistojen sisällä ja välillä, minkä lisäksi on kova paine myydä erilaisia tutkimus- ja täydennyskoulutuspalveluja oman talon ulkopuolelle. Monella alalla opiskelija saattaakin päätyä yrityksen perustettuaan oman yliopistonsa kilpailijaksi.
Neuvontaa neuvonnan päälle
Pienet yritykset tuskailevat rahoituksen riittävyyden kanssa, mutta yhteiskunta tarjoaa ratkaisuksi lähinnä neuvontaa ja asiantuntijapalveluja. Puhumattakaan kaikista yrittäjille tarkoitetuista portaaleista ja muista sähköisistä foorumeista. Instituutiot janoavat innostavia tarinoita menestyvistä yrittäjistä ja toki näitä on syytäkin nostaa esille. Verkostoitumistapahtumissa kaikki ovat yrittäjän ystäviä.
Rahan tarjoamisessa pienyrittäjälle tuntuu pätevän samanlainen sääntö kuin kadunvarren kerjäläisille: parempi antaa ruokaa tai palveluja kuin käteistä rahaa. Pankkien tiukentunut käytäntö lainojen suhteen ei helpota sekään yrittäjän tilannetta.
Miten yrityksiä sitten pitäisi tukea? Palveluja ja kehittämisohjelmia on tarjolla joka lähtöön, ja löytyy toki myös suoraa rahallista tukea pienempienkin yritysten tarpeisiin. Tekes on jo pitkään rahoittanut palvelujen kehittämistä ja tukee nyt myös pilotteja ja yhteiskehittelykokeiluja. Peloton porskuttaa jo kolmatta vuotta. Luovien alojen ideoiden kehittelyyn on omat avustuksensa, Taiteen edistämiskeskus tukee myös yrittäjien toimintaa ja eri rahastoilta voi hakea stipendejä monenlaiseen tutkimukseen ja kehittämiseen. Lisäksi on investointitukia, Finnveran lainoja ja erilaisia alueellisia kehittämisrahoja.
Kokonaisuus on hajanainen ja vain harvat osaavat hyödyntää sitä.
Kun edessäni istuu korkeakoulun kuukausipalkkainen yrittäjyysasiantuntija, en voi vastustaa kiusausta kysyä asiasta:
– Ainahan puhutaan tietysti rahasta. Mutta ei raha ole ainoa autuaaksi tekevä. Yrittäjä tarvitsee usein rahaakin enemmän vertaistukea, tämä on tullut meidän tutkimuksissakin esiin. Vaikka joukossa on hyviäkin verkostoitujia, moni yrittäjä jää yksin. Tarvittaisiin joku organisoimaan toimintaa, jossa ihmisillä on mahdollisuus ja aikaa tavata toisiaan.
Selvä juttu, tavataan siis toisiamme ja tunnetaan empatiaa niin yrittäjyyden pulmat ratkeavat! Mutta vakavasti ottaen – hyvä neuvo oikeaan aikaan on yrittäjälle rahan arvoinen, puhumattakaan säästetyistä hermoista, työtunneista tai virheinvestointien välttämisestä.
– Tapaan jatkuvasti pienyrittäjiä eri aloilta. Tuntuu usein siltä, että yrittäjien aika valuu käsistä, jokapäiväiseen taistelemiseen. Ei ole aikaa lähteä minnekään, saati keskittyä oman yrityksen pitkäjänteisempään suunnitteluun. En minä tiedä, miten tämän voi ratkaista, pohtii Kuisma.
Koko toimintaympäristön pitää muuttua
Pekka Peura ei vaadi taloudellista tukea yrityksen toiminnalle sinänsä, vaikka vinkkaakin investointituesta olevan hyötyä uusiutuvien yleistymiselle tarvittavan infran luomisessa. Enemmän hän peräänkuuluttaa muutoksia koko toimintaympäristöön.
– Meillä on ollut vallalla teknologian priorisointi, yrittäjätkin usein keskittyvät tekniseen ratkaisuun. Moni kauppaa yksittäistä ratkaisua, mutta sehän ei vielä riitä mihinkään, ilman alueellista järjestelmää, johon vaikka jokin tuotantolaitos istutetaan. Yritys taas ei useinkaan pysty tätä luomaan, mutta onhan meillä energiayhtiöt, joilla on osaamista, varallisuutta ja koko infra hallussaan. Mutta sitten kuitenkin juuri nämä, joilla olisi paras mahdollisuus toteuttaa uutta liiketoimintamallia, ovat usein niitä innokkaimpia vastustajia.
Kuisma roimii vallitsevaa ilmapiiriä kovemmin sanoin:
– Valtakunnan tasolla on suorastaan epätoivoinen perusviritys. On trendikästä valittaa ja varoitella. Mutta mistä se muutos syntyy, jos ollaan paitsi todella varovaisia ja todella epätoivoisia, myös todella skeptisiä? Teknologian muutoksen lisäksi tarvitsemme käyttäytymiseen liittyvän muutoksen, hyvinvoinnin kasvun ilman materiaalisen kulutuksen kasvua. Pitää päästä vaikuttamaan ihmisen kallon sisään, siellä se muutos tapahtuu.