Agnes Leina edustaa afrikkalaisia alkuperäiskansoja Pariisin ilmastokokouksessa. Mitä tulee ilmastonmuutokseen, maailmalla on paljon opittavaa paimentolaiskansojen elämäntavoista.
”Monet ajattelevat, että odota hetki ja anna aikaa, se kyllä katoaa. Mutta se ei ole koskaan kadonnut. Se on sinnikkäin elämänmuoto, sillä ihmiset ovat niin sinnikkäitä. Ilmastonmuutoksen aiheuttamien järjettömien sateiden ja kuivuuden keskellä se on säilyvintä.”
Agnes Leina puhuu siitä, mikä on lähinnä hänen sydäntään eli paimentolaisuudesta elämänmuotona. Hän kuuluu Pohjois-Kenian paimentolaiskansaan, samburuihin, jotka ovat läheistä sukua maasai-heimolle.
Leina on tehnyt työtä vuosikymmeniä alkuperäiskansojen puolesta Afrikassa ja työskentelee naisten ja tyttöjen oikeuksien koordinaattorina IPACC-järjestössä, joka on afrikkalaisten alkuperäiskansojen oikeuksien kattojärjestö.
Baragoista Britanniaan
Leina syntyi ja kasvoi Baragoin kylässä Pohjois-Keniassa. Hän pitää itseään todella onnekkaana, koska on saanut korkean koulutuksen. Baragoista hän muutti lukioon Keski-Keniaan ja sieltä yliopistoon Nairobiin opiskelemaan viestintää ja yhteisöjen kehittämistä.
Yliopistossa Agnes Leina ymmärsi ensimmäistä kertaa, että on olemassa kuilu. Hän oli ainoa samburu ja ainoa yliopisto-opiskelija pohjoisesta. Hän oli aina yksin, ja ihmiset kummastelivat häntä.
”Tajusin, mitä kaikkea kaupungissa tapahtuu: heillä on kouluja ja paljon ruokaa ja vaatteita. Heillä on kaikki. Kysin itseltäni, että miksi meillä ei ole. Ymmärsin, että syy on yhteiskunnan rakenteessa.”
Leina palasi opintojen jälkeen tekemään työtä samburu-yhteisössään.
”Ja tietysti menin heti naimisiin – niin me teemme. Pitää olla naimisissa, että tulee kuulluksi!” Leina repeää nauruun. Hän jatkoi myöhemmin opintojaan Birminghamin yliopistossa Iso-Britanniassa ja palasi sieltä takaisin työhön samburu-alueille.
”Intohimoni on aina ollut tehdä töitä samburunaisten ja -tyttöjen parissa. Koulutus on naisille harvinaista ja lukutaidottomuus yleistä, joten yritän kannustaa nuoria tyttöjä kouluun. Koulutus on tärkeintä!”
Maa on kaiken perusta
Työn kautta Leina tapaa alkuperäiskansojen oikeuksia edustavia järjestöjä.
”Alkuperäiskansat kaikkialla maailmassa kohtaavat samoja ongelmia. Kaiken keskellä on maa, maa, maa, maa. Se joko otetaan meiltä pois tai oikeudet kielletään tai ajatellaan, että meitä ei ole edes olemassa.”
Leinan mukaan Kenian maapinta-alasta on kuivaa noin 80 prosenttia. Tuo maa ei ole ideaalia maataloudelle, mutta paimentolaisuudelle kylläkin. Kenian hallitus ei tunnusta perinteisiä maita alkuperäiskansoille kuuluviksi, ja monille samburualueille on rakennettu luonnonpuistoja.
”He tulevat ja sanovat, että teidän on lähdettävä, koska haluamme tähän puiston, jossa on eläimiä, joita turistit tulevat katsomaan ja tuovat rahaa. Joten menkää!” Leina kuvailee ja kysyy, kenelle eläimet ja maa kuuluvat.
Vaikka kenialaisten syömästä lihasta 80 prosenttia tulee paimentolaisalueilta, valtio haluaa ottaa maapinta-alaa myös viljelyskäyttöön ja muuttaa sen esimerkiksi kahvi- ja teeplantaaseiksi.
”Paimentolaisperinteiden arvo olisi tunnutettava merkittävänä osana valtion bruttokansantuotetta. On ongelma, ettei paimentolaisuutta nähdä virallisesti osallisena valtiotalouden ylläpitoon”, Leina toteaa.
”Jotta paimentolaiskulttuuri voi elää, se tarvitsee laajoja alueita. Nyt maata ei suojella ja elinalueet kutistuvat.”
Alkuperäiskansoilta oppia sopeutumiseen
Erityisesti ilmastonmuutos ajaa paimentolaiskansoja köyhyyteen. Agnes Leinan mielestä on turha jatkaa käsitejargonilla kyllästettyä keskustelua aiheesta New Yorkissa, Pariisissa ja muissa suurkaupungeissa.
Tutkijoiden ja poliitikkojen olisi hänestä järkevämpää mennä pohjoiskenialaiseen kylään ja kysyä siellä vanhalta mieheltä, miten ilmastonmuutos näkyy.
”Hän kertoisi, että kuivuutta on ollut aina, jo hänen isoisoisänsä aikaan. Silloin muutettiin kuivaksi kaudeksi tiettyyn paikkaan ja sitten toiseen, ja tapettiin yksi härkä ravinnoksi.”
Nykyisin kuivia kausia on ilmastonmuutoksen vuoksi liian tiheään ja ne ovat pitkiä. Ihmiset ja karja eivät ehdi toipua ja kerätä varastoja kuivien kausien välillä.
”Tälläkin hetkellä Keniassa on erittäin kuivaa, ja ihmisten pitää juoda pulverimaitoa, jolla ei ole mitään tekemistä maidon kanssa. Ainoastaan väri on sama”, Leina naurahtaa.
Hän huomauttaa, että paimentolaisnaiset ja -tytöt kärsivät lämpenemisestä erityisesti, koska heidän on kuljettava päivittäin yhä pidempiä matkoja löytääkseen vettä ja polttopuuta. Myös yhteisöjen väliset konfliktit ovat lisääntyneet.
Kuivuus aiheuttaa paitsi köyhyyttä myös valtavaa stressiä alkuperäiskansoille, joiden elämäntapa nojaa liikeeseen ja sään ennustamiseen.
Agnes Leina kertoo samburuiden perinteistä: kylän vanhin ohjaa kuivan kauden aikaan yhteisön satojen kilometrien matkan vuorten taakse, alueelle jossa on vielä vihreää. Näin karja saa syödäkseen, ihmiset saavat maitoa ja lihaa, eivätkä lapset kuole nälkään. Ja kun aika koittaa, vanhin opastaa yhteisön takaisin alavalle alueelle, jotta vuoriston takainen maa saa kasvaa.
Tämä vuodenkiertoon ja sääolojen ennustettavuuteen pohjaava perinnetieto on muuttunut hauraammaksi ilmastonmuutoksen vuoksi. Leina kuitenkin korostaa, että ilmastonmuutoksen keskellä muun maailman pitäisi oppia nimenomaan alkuperäiskansoilta.
”Paimentolaisuus on adaptaation kulttuuri. Ihmiset liikkuvat paikasta toiseen säiden mukaan. Se on meidän tapamme sopeutua ilmastonmuutokseen, ja se on kestävin tapa elää maapallolla.”
Tähtäimessä ihmisoikeusperustainen sopimus
Agnes Leina edustaa IPACC-järjestön kautta afrikkalaisia alkuperäiskansoja Pariisin ilmastokokouksessa. Hän toivoo, että kokouksessa päätetään ihmisoikeusperustaisesta ilmastosopimuksesta.
Leina aikoo kokouksessa tuoda esiin alkuperäiskansojen äänen ja oikeuksien merkitystä sekä sitä paimentolaiskansojen tietoa, jota ilmastonmuutokseen sopeutuminen on jo nyt vaatinut.
”Kohdistamme vaatimuksia myös afrikkalaisille johtajillemme: vaadimme alkuperäiskansojen tunnustamista ensin kansallisella ja sitten globaalilla tasolla. Vain tällä tavoin voimme jatkaa elämäntapaamme.”
Leina tietää, että Pariisin kokouksessa puhutaan myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvästä rahoituksesta kehitysmaille, mutta hän itse ei halua puhua sellaisesta, mikä ei ole realistisesti saavutettavissa. Hän puhuu mieluummin paimentolaiskansojen suojelemisesta ja naisten oikeuksista.
”Ilmastonmuutos aiheuttaa köyhyyttä, ja paimentolaiskansat ovat koko ajan yhä köyhempiä. Lukuisat kehitystavoitteet puhuvat siitä, miten saadaan köyhyys loppumaan.”
“En ole varma, olemmeko vuosituhattavoitteiden myötä saaneet köyhyyden vähentymään vai onko se itse asiassa lisääntynyt, koska haavoittuvuus on nyt korkealla tasolla.”
Viime vuonna Liman ilmastoneuvotteluissa juhlittiin ihmisoikeuksien päivää, ja Agnes Leina toivoo, että niin tapahtuu tänäkin vuonna Pariisissa.
”Sillä tavoin universaalit ihmisoikeudet tunnistetaan – alkuperäiskansojen oikeudet mukaan lukien – osana ilmastokokousta. Sen jälkeen on helpompi siirtyä sanoista erilaisiin tekohin.”
Marie Kajava
Kuvat: Miikka Pirinen
Mikä IPACC?
IPACC perustettiin verkostomuotoisena vuonna 1997 edustamaan afrikkalaisia alkuperäiskansoja mm. YK:n foorumeilla.
Järjestöllä on 150 jäsenjärjestöä noin 20 eri Afrikan maassa. Jäsenet ovat kaikki yhteisöperusteisia alkuperäiskansatoimijoita.
IPACCin työn teemoja ovat etenkin ihmisoikeudet, sukupuolten tasa-arvo, ilmasto-oikeudenmukaisuus, ympäristöllinen kestävyys sekä luonnonvarojen hallinta.
Järjestö on viime vuosina ollut aktiivinen erityisesti ilmastoteemassa liittyen mm. alkuperäiskansojen perinnetietoon ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.