Maailman elektroniikkajätteestä vain kymmenen prosenttia kierrätetään asianmukaisesti. Edes arvokkaita jalometalleja ei saada kunnolla uuteen käyttöön. Onko materiaalien suljettu kierto edes teknisesti mahdollista?
Kuluttajat suhtautuvat laitteisiinsa varsin intohimoisesti. Tiettyjä arkea ja työntekoa helpottavia sekä ajanvietettä tarjoavia vempaimia jopa rakastetaan.
Kiintymys on kuitenkin väliaikaista. Kuluttamisen rautaisten lakien mukaan markkinoille pulpahtaa tasaisin väliajoin päivitettyjä tuotteita, joihin laumojen himo yhä uudestaan kohdistuu. Kun lukuun otetaan vielä suunniteltu vanheneminen eli laitteen tarkoituksenmukainen käyttöiän rajoittaminen, on selvää, että elektroniikkaa jää jatkuvasti pois käytöstä suuria määriä. On arvioitu, että sähkö- ja elektroniikkajäte – e-jäte tai SER – on yksi nopeimmin kasvavista jätelajeista.
Tarkkoja lukuja elektroniikan vaiheista elinkaarensa loppupäässä ei tunnu löytyvän mistään. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että suuri osa e-jätteestä päätyy epävirallisille reiteille: YK:n arvioimasta, maailmalla vuosittain syntyvästä noin 20-50 miljoonan tonnin SER-kuormasta päätyy viralliseen kierrätysjärjestelmään vain surulliset 10 prosenttia.
Systeemi vuotaa ja pahasti.
Mitä lopulle 90 prosentille elekroniikkarojusta tapahtuu, sitäkään ei tarkkaan tiedetä. Osa pysyy kotitalouksien varastoissa tai päätyy länsimaiden kaatopaikoille. Nämä rakkineet eivät siis päädy kierrätykseen pitkään aikaan tai laisinkaan.Merkittäviä määriä länsimaiden e-jätteestä kuskataan kehitysmaihin. Tätä globaalia ilmiötä kutsutaan epäviralliseksi kierrätysjärjestelmäksi, ja sen ympäristö- ja terveysvaikutukset ovat hyvin haitallisia. Pahimmillaan materiaaleja erotellaan toisistaan kadulla paistinpannulla kuumentaen.
Maria Törn tekee väitöskirjaa elektroniikkajätteen kierrätyksen perusteista. Hän kertoo, että länsinaapurimme suoriutuu kierrätyksestä huomattavasti meitä paremmin. Ruotsissa e-jätettä kerätään 16 kiloa asukasta kohden, kun Suomessa vastaava luku on kymmenen kiloa. Maassamme noin puolet e-jätteestä kiertää lakien edellyttämällä tavalla, joten parantamisen varaa on.
– Luulen, että ruotsalaisten ympäristöasenne on korkeammalla tasolla. Myös Norjassa on korkeat keräysasteet sähkö- ja elektroniikkaromulle, Törn vertaa.
Urbaanit materiaalivarastot
Eettisen kaupan puolesta ry:n tuoreen tutkimuksen mukaan jopa neljännes kotitalouksien elektroniikasta ei ole käytössä. Esimerkiksi kännyköistä vain murto-osa palautuu kiertoon, ja suurin syy varastoimiseen on varapuhelimen säilyttäminen.
Käsi sydämelle: kuinka monta vanhaa matkapuhelinta löytyy sinun pöytälaatikostasi?
Joka kodin kaapinpohja on siis potentiaalinen aarrekammio, joka sisältää jo kertaalleen louhittuja, arvokkaita raaka-aineita. Mutta päinvastoin kuin moni voisi luulla, tällä hetkellä elektroniikkalaitteiden kierrätyksen tiellä on myös teknisiä esteitä, joiden vuoksi kaikkia metalleja ei kyetä erottelemaan.
– Mitä enemmän käytetään erilaisia seosmateriaaleja ja komposiitteja, sitä vähemmän saadaan puhtaita raaka-aineita uusiokäyttöön, Törn huomauttaa.
E-jätteen käsittely on vaativaa työtä, mutta uusia ratkaisuja syntyy myös täällä Suomessa. Kotimainen Ecomation Oy kauppaa laitteistoja ja järjestelmiä jätteen kierrättämiseen. Sähkö- ja elektroniikkaromuun soveltuvat kevyet linjastot ovat heidän päätuotteensa. Prosessissa laite murskataan, kuparipitoinen aines erotetaan muista aineksista ja myydään edelleen sulattoon, jossa erilaiset metallit erotellaan toisistaan. Myös puhtaat muovit saadaan talteen, mutta seoksia ei, ne pysyvät jätteenä.
Pienelektroniikka ei kokonsa puolesta tuota Ecomationin laitteille teknisiä erityisvaikeuksia, mutta kannattavuussyistä esimerkiksi kännyköitä ei Suomessa käsitellä erikseen.
– Yhdessä kännykässä on arvometalleja joitakin grammoja. Niistä ei synny sellaisia kiloja, jotta erillinen prosessi kannattaisi, Ecomationin toimitusjohtaja Tommi Pajala selventää.
Samoilla linjoilla on VTT:n johtava tutkija Ulla-Maija Mroueh.
– Kun metalleja on useita erilaisia, täytyy prosessia optimoida joillekin raaka-aineille. Jos kaikki halutaan talteen, se tulee kalliiksi, Mroueh toteaa.
Ecomation on käynyt kauppaa kotimaassa, mutta ulkomaan valloitus vielä odottaa. Syy on valitettavan ilmeinen.
– Lapsityövoima on kehitysmaissa niin halpaa, että kierrätystä ei kannata automatisoida. Miksi investoida lähes miljoona euroa kierrätyslaitteistoon, kun parilla sadalla saa päiväksi sata työntekijää tekemään vastaavan työn. Onneksi kansainvälinen paine tuo tähänkin parannusta, Pajala kertoo.
Asiantuntijat pohtivatkin, että nykyisten metodien valossa saattaa olla jopa järkevää, että elektroniikkalaitteita säilytetään kodeissa. Yksimielisyyttä asiasta ei ole, mutta se saattaisi olla väliaikainen ratkaisu parempia aikoja odotellessa.
Kullanarvoista tavaraa
Elektroniikkalaitteet sisältävät monenlaisia raaka-aineita. Yksi niistä on kulta, jota käytetään korujen lisäksi myös monissa arkisissa laitteissamme, mukaan lukien matkapuhelimissa. Tämä johtuu siitä, että kulta on yksi vakaimmista aineista ja immuuni tietyille kemiallisille muutoksille.
Daily Mail -lehti kirjoitti viime kesänä, että kultaa käytetään erilaisten koneiden piirilevyihin jopa 10 miljardin punnan edestä – joka vuosi.
Eetti ry:n selvityksen mukaan e-kierrätyksessä vain kaikkein arvokkaimmat aineet otetaan talteen. Näin ollen olettaisi, että kulta raavittaisiin laitteista irti viimeistä hippua myöten. Silti arvioiden mukaan siitä 320 tonnin kultakuormasta, joka maaperästä kaivetaan vuosittain, ainoastaan 15 prosenttia saadaan takaisin.
Lähes vuosisadan ajan kultaa käytettiin rahan arvon perustana. Vaikka kultakannasta luovuttiin jo 1970-luvulla, seisoo kaikesta kaivetusta kullasta jopa viidennes yhä keskuspankkien holveissa.
Samalla tiedetään, että kullan kaivaminen kuormittaa ympäristöä merkittävästi. Yhden gramman kultahippua kohden syntyy sivutuotteena peräti sata kiloa louhittua kiviainesta, joka kaiken lisäksi on kyllästetty hengenvaarallisella syanidilla.
Luulisi, että kultaa on jo louhittu riittävästi, jotta jatkossa pärjättäisiin kierrätetyllä kullalla.
Suljettu kierto pelastaa maailman?
Kierrätystä fiksumpaa olisi löytää laitteille uusi käyttäjä. Valmistajat kuitenkin keskittyvät uuden myymiseen, joten käytetyn tavaran kauppaaminen on täysin erillinen alansa. Kehitysmaihin tavara laivataan nimellisesti juuri uusiokäyttöön, mutta arvioiden mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Merkittävä, ehkä jopa suurin osa tästä kuormasta saattaa todellisuudessa olla e-jätettä.
Maataloudessa permakulttuuri edustaa suljettua kiertoa, jossa sivutuotteet kierrätetään mahdollisimman hyvin takaisin järjestelmään ja käyttöön. Myös tietyissä tuotantolaitoksissa pyritään suljettuun kiertoon. Onko sitä mahdollista toteuttaa elektroniikan elinkaaressa, VTT:n johtava tutkija Ulla-Maija Mroueh?– Se on hyvin haastavaa. Eletroniikka sisältää koko ajan pieneneviä pitoisuuksia eri metalleja. Liikkeelle pitäisi lähteä suunnittelusta ja kehittää helpommin kierrätettäviä laitteita.
2000-luvun designin tulisi olla ympäristön kannalta kestävää, mutta ensisijainen kriteeri se ei tänä päivänä ole.
– Valmistajille laitteen toiminnalliset ominaisuudet sekä nopea saanti markkinoille ovat keskeisiä seikkoja. Pitkän aikavälin vaikutukset huomioiva kierrätettävyys ei oikein istu nopean syklin tuotantoon, Mroueh analysoi.
Kierrätysjärjestelmän kehittämisen osalta Maria Törn kiinnittää huomiota tavaran keräämisvaiheeseen. Erityyppiset laitteet vaatisivat oman käsittelyketjun.
– Yksi suuri puute on, että kierrätyslaitoksiin tulee yhä paljon sekalaista elektroniikkajätettä. Sitä on hyvin vaikea prosessoida, kun taas komponenttien ja raaka-aineiden erottaminen samanlaisista laitteista on helpompaa.
Lähteet
Härri Anni 2013: Kaukainen kaatopaikka. E-jätteen matka Suomesta kehitysmaihin. Eettisen kaupan puolesta ry.
International Solid Waste Association ISWA.