”Kunnallisen ja alueellisen toiminnan osuus on noin 60 prosenttia kaikista ilmastonmuutosta lieventävistä ja siihen sopeuttavista toimenpiteistä”, kirjoittaa Euroopan neuvoston paikallis- ja aluehallinnon kongressin puheenjohtaja Keith Whitmore. Hänen mukaansa kunnallis- ja alueviranomaisten vastuualuetta tulee laajentaa kaikkiin asioihin, jotka voidaan ratkaista paikallistasolla.
Kuulu saksalainen runoilijaJohann Wolfgang von Goethekirjoitti kerran, että hallinnon paras muoto on sellainen, joka opettaa ihmisiä hallinnoimaan itseään. Tämä ”itsehallinto”, joka tarkoittaa ihmisten oikeutta osallistua julkisten asioiden hoitoon ja niiden hoitamista omin neuvoin, toteutuu parhaiten paikallisyhteisöiden tasolla. Siellä kansalaiset voivat suoraan järjestää hallintonsa, valita hallintoviranomaisensa ja vaikuttaa tehokkaasti päätöksentekoon.
Oikeuden itsehallintoon ovat tunnustaneet jo kaikki Euroopan neuvoston jäsenvaltiot, joista 45 on ratifioinut Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan. Vuonna 1985 hyväksytty peruskirja oli ensimmäinen laillisesti sitova sopimus, jossa määritellään paikallisdemokratian periaatteet sekä paikallisyhteisöiden oikeudet ja toimivalta. Peruskirjaa täydennettiin vuonna 2009 kansalaisten osallistumista käsittelevällä lisäpöytäkirjalla, jossa taataan kansalaisten oikeus osallistua kunnan asioiden hoitoon.
Kunnallisen ja alueellisen toiminnan osuus on noin 60 prosenttia kaikista ilmastonmuutosta lieventävistä ja siihen sopeuttavista toimenpiteistä.
Paikallisdemokratia on jokaisen demokraattisen järjestelmän kulmakivi. Paikallistasolla kansalliset strategiat, politiikat ja toimenpiteet toteutetaan käytännössä ja mitoitetaan yhteisön erityistarpeisiin ja -taitoihin. Pienissä ja isoissa kaupungeissa on myös vuorovaikutusta etnisten, kulttuuristen ja uskonnollisten ryhmien välillä, ja on ennen kaikkea kuntien tehtävä varmistaa yhteisöissään vuoropuhelu ja hyvät suhteet eri kulttuurien välillä.
Vallan hajautus
Kansalaisten ja demokraattisesti hallinnoitujen toimielinten välinen kuilu on leventynyt aikana, jota voidaan kuvailla demokraattisen oikeutuksen kriisiksi. Kuntien fyysinen läheisyys kansalaisiin kuitenkin aiheuttaa sen, että kansalaiset myös luottavat niihin eniten – vaikka heidän luottamuksensa poliitikkoihin on yleisesti rapautunut. Paikallistason julkisen toiminnan luotettavuus ja avoimuus ovat varmasti tärkeimpiä syitä siihen, miksi paikalliset ja alueelliset viranomaiset – joiden osuus kaikista julkisista investoinneista on kaksi kolmannesta ja julkisista menoista kolmannes – ovat pärjänneet taloudellisesti paljon paremmin kuin valtionhallinto taltuttaessaan käynnissä olevaa talous- ja rahoituskriisiä.
Ristiriitaista kyllä, mutta niin talouden kuin demokratiankin kriisi ovat korostaneet tarvetta hajauttaa valtaa yhä lähemmäs kansalaisten tasoa. Tällä tasolla julkiset palvelut voidaan hoitaa kaikkein vaikuttavimmin ja tehokkaimmin, kun paikallisten resurssien optimaalisen käyttö saadaan vastaamaan yhteisön tarpeita.
Tämä hajautus, eli toimivallan ja taloudellisten voimavarojen siirtäminen paikallis- ja aluetasolle, on Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjassa määriteltyjä keskeisiä periaatteita. Euroopan neuvoston paikallis- ja aluehallintoasiain kongressi ja sen edeltäjä, Kunnallis- ja aluehallintoasiain konferenssi, ovat olleet maanosassamme vallan hajauttamisen vetureita jo yli puoli vuosisataa.
Kongressi on onnistunut hyvin tehtävässään. Peruskirjan tultua voimaan vuonna 1988. Vallan luovuttaminen kunnallis- ja alueyhteisöille sekä ruohonjuuritason viranomaisten toimivallan laajentaminen ovatkin tehneet kunnallis- ja aluedemokratiasta ja itsehallinnosta yhden Euroopan demokraattisen kehityksen tukipilareista. Tämä vuorollaan on luonut tarpeen tarkistaa perinteistä hallintojärjestelmää, joka perustuu ylhäältä alaspäin suuntautuvaan hierarkkiseen järjestykseen.
Talouskriisin seuraukset
Kunnallis- ja alueviranomaisten kasvava valta, niiden ruohonjuuritasolta kansallisen päätöksenteon tueksi hankkimat käytännön tiedot ja kokemukset sekä niiden panokset kansallisten ja jopa kansainvälisten ongelmien ratkaisuun tarkoittavat sitä, että niitä ei voida enää pitää pelkkinä palveluntarjoajina. Kunnallis- ja alueviranomaisista on kehittynyt tärkeitä sidosryhmiä kansallisessa ja EU-tason poliittisessa päätöksenteossa. Juuri siksi Euroopan neuvoston kongressi ja sen yhteistyökumppani Euroopan unionin Alueiden komitea ovat edistäneet uutta monitasoisen hallinnon mallia, joka perustuu tasavertaiseen kumppanuuteen ja vastuiden jakamiseen eri hallinnontasojen kesken sekä selkeään toimivallan jakoon perusteenaan julkisten toimenpiteiden tehokkuus.
On rohkaisevaa havaita, että Suomi toimii tässä asiassa hyvänä esimerkkinä. Tämä vahvistettiin kongressin äskettäisessä katsauksessa, joka käsitteli maan kunnallista ja alueellista demokratiaa ja oli keskusteltavana tämän vuoden maaliskuussa. Katsauksessa todettiin, että keskushallinnon neuvottelut kuntien kanssa kertovat esimerkillisestä kulttuurista ja että vallankäytön laillisuus on juurtunut vahvasti kuntien tasolla.
Samalla talouskriisi, joka on iskenyt erityisen kovaa kuntiin kaikkialla Euroopassa, voi aiheuttaa riskin, että valtionhallinto keskittää vallan taas itselleen koko maanosassa, myös Suomessa. Siksi kongressi pyysi hyväksymässään suosituksessa Suomen kuntia arvioimaan julkisten palveluiden äskeisten uudelleenjärjestelyiden mahdolliset seuraukset kaikilla alueilla, koska tämä voi aiheuttaa vallan siirtämisen kunnilta keskushallinnolle.
Ulospääsy kriisistä lisää – ei vähennä – kuntien vastuita myös budjettivallassa mitattuna ja yhteistyötä keskushallinnon sekä ruohonjuuritason hallinnon välillä. Hyvä esimerkki tästä on Islanti, jossa tehostunut vuorovaikutus valtion- ja kunnallishallinnon välillä näytti tarjoavan ratkaisuja vaikeaan taloustilanteeseen.
Innovaatioita paikallisyhteisöstä
Kunnallis- ja alueviranomaisten vastuualueen tulee laajentua edelleen sisältämään kaikki kansalaisia huolettavat asiat, jotka voidaan ratkaista paikallistasolla. Tähän vastuualueeseen kuuluvatkin jo asiat, joilla on suora vaikutus myös ympäristöön ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Ruohonjuuritason viranomaiset ovat ensisijaisia päätöksentekijöitä yhteisöidensä valinnoissa, jotka koskevat energiankäyttöä, julkista liikennettä ja asuinrakennusten lämmitystä, kierrätystä ja jätteenkäsittelyä, vesi- ja viemärijärjestelmiä, paikallista teollisuutta sekä paikallistaloutta edistäviä toimenpiteitä.
Niiden toimivalta rakentamista ja materiaaleja koskevissa määräyksissä, yritysten oikeuksissa ja toimiluvissa sekä maankäyttö- ja yhteiskuntasuunnittelussa tarkoittaa yleensä, että kunnallis- ja alueviranomaiset voivat asemassaan toimia edelläkävijöinä vihreän teknologian käytössä, kehittää vihreitä toimialoja ja edistää ympäristöystävällisiä toimenpiteitä. Tämä kehitys on jo käynnissä: esimerkiksi kunnallisen ja alueellisen toiminnan osuus on noin 60 prosenttia kaikista ilmastonmuutosta lieventävistä ja siihen sopeuttavista toimenpiteistä.
Kunnallis- ja alueyhteisöt ovat aina olleet hedelmällistä maaperää innovoinnille, aina uusien viestintätekniikoiden käytöstä kansalaisten kuulemiseen sekä julkisten palveluiden tarjoamiseen uudenmuotoisissa rajat ylittävissä yhteistyöhankkeissa, kuten Eurodistricts ja Euroregions. Viimeisten viiden vuoden aikana tällaisia ruohonjuuritason uusia aloitteita ja erilaisia osallistumisohjelmia on voitu testata vuosittaisella Euroopan paikallisdemokratian viikolla, jonka kongressi käynnisti vuonna 2007 ja josta on tullut todellinen yleiseurooppalainen tapahtuma. Sen tarkoituksena on kerätä kuntalaiset ja kunnat oppimaan paikallisdemokratian prosesseista, kuuntelemaan toistensa huolia ja päättämään yhteisön ensisijaisista tavoitteista. Suomalaiskuntien aktiivista osallistumista tähän tapahtumaan – varsinkin Helsingin Mellunkylässä ja Laukaalla – on koordinoinut Suomen Kuntaliitto.
Nykytilan arvioinnissa voidaan tehdä yleisesti johtopäätös, että Euroopan demokratian kasvot muuttuvat nopeasti. Tätä edistää tarve reagoida talouskriisiin, samoin kuin vakiintuneiden hallintoelinten ulkopuolella toimivat kansalaisaktivistit. Kriisi on vaikuttanut tuhoisasti julkisiin palveluihin. Samalla ollaan yhä tyytymättömämpiä poliittisen edustuksen perinteisiin rakenteisiin ja malleihin. Edustuksellisen demokratian haasteina ovat lisääntyvässä määrin suoran demokratian muodot ja tarve luoda demokratialle uusi, osallistumista edistävä malli.
Alhaalta tuleva paine muutoksiin ja konkreettisiin tuloksiin on suurempi kuin koskaan. Ihmiset kaipaavat lisää luotettavuutta, avoimuutta ja sananvaltaa yhteisössään. Kunnallisesta ja alueellisesta tasosta, pienistä ja isoista kaupungeista ja alueista voi – ja niistä pitää – tulla tällaisen muutoksen katalysaattoreita.