Vihreät ovat monella tapaa mitattuna Suomen Eurooppa-myönteisin puolue. Vihreät ovat useimmiten päätyneet kannattamaan EU:n tiivistämistä ja yhteisiä ratkaisuja niin talouspolitiikassa kuin erilaisissa ympäristönormeissa. Vihreiden äänestäjätkin pitävät EU-asioita merkittävinä ja ovat palkinneet vihreät hyvillä tuloksilla eurovaaleissa. Miten tähän on tultu ja miten vihreät vastaavat kriisistä toiseen kahlaavan EU:n nykyisiin haasteisiin?
1980-luvun lopusta lähtien Suomi alkoi integroitua Länsi-Eurooppaan, kun Neuvostoliitto hajosi ja Suomi vapautui YYA-sopimuksen rajoitteista. Keskustelun käynnistyessä Suomen EY-jäsenyydestä oli vihreillä hyvä asema luoda kantansa puhtaalta pöydältä, sillä puolueella ei ollut taakkanaan historian painolastia, joka olisi pakottanut ottamaan kantaa Neuvostoliiton edustaman sosialismin ja Yhdysvaltojen kapitalismin välillä. Päinvastoin vihreät olivat täynnä nuoria tekijöitä, jotka olivat luoneet luontevia kontakteja eri puolille Eurooppaa interrail-matkoillaan.
Suomen vihreät toimivat aktiivisesti eurooppalaisella tasolla heti perustamisestaan lähtien. Vihreät pääsivät tarkkailijajäseneksi vihreiden Europarlamenttiryhmään vuonna 1990 ja Heidi Hautala valittiin Euroopan vihreiden sihteeristöön jo vuonna 1989. Euroopan vihreiden puolueiden liitto perustettiin Kirkkonummella 1993. Vaikka institutionaalisesti vihreät siis integroituivat Eurooppaan hyvin nopeasti, ei Suomen EY-jäsenyyden kannattaminen ollut vihreille läpihuutojuttu.
Aluksi vihreät olivat puolueena EY-jäsenyyttä vastaan, sillä yhteisöä pidettiin ”keskusjohtoisena suurvalta-EY:nä”. Euroopan talousalueelle visioitiin vaihtoehtoista ”ekotalousaluetta”. Jäsenyyttä kannattavat äänet kuitenkin voimistuivat puolueessa. Monessa puheenvuorossa katsottiin, että valtioiden rajat ylittävät ympäristöongelmat vaativat rajat ylittävää päätöksentekoa. Lopulta yhdeksän vihreää kansanedustajaa kymmenestä äänesti Suomen EU-jäsenyyden puolesta.
Pauli Välimäki analysoi vihreiden EU-kantaa ennen kansanäänestystä näin:
”On tietysti mielenkiintoista, että Suomessa vihreiden kannattajat ja suurin osa johtohahmoista olivat EU-jäsenyyden kannalla. Muissa jäsenyyttä hakeneissa maissa vihreät puolueet olivat jäsenyyttä vastaan. Tässä yksi selitys, tai arvaus: Vihreä liike käyttää Suomessa paitsi ympäristöpuolueen ääntä myös sen kansainvälistyneet kaupunkilaisnuorison ääntä, joka häilyy vihreyden ja sitoutumattomuuden välimaastossa. Ympäristöperustein moni vihreä vastustaa kasvuhakuista ja keskittynyttä EU:ta, mutta kansainvälisyysperustein moni taas kannattaa rajatonta ja yhteistyötä lisäävää EU:ta.”
1990-luvun aikana vihreiden kritiikki EU:ta kohtaan vaimeni entisestään. Tähän vaikutti varmasti osaltaan EU:n selkeä vaikutus ympäristölainsäädäntöön. Vihreät tukivat voimakkaasti Natura-suojeluverkoston rakentamista, EU:n aktiivista roolia ilmastoneuvotteluissa, päästökauppaa ja ympäristönormien kiristämistä. EU:sta tuli direktiiveineen juuri sellainen suurten ympäristöongelmien ratkaisija kuin siitä toivottiin.
Vihreät päätyivät kannattamaan myös Suomen jäsenyyttä euroalueessa. Käydessään vilkasta keskustelua EMU-jäsenyyden riskeistä vihreät kiinnittivät huomiota juuri niihin asioihin, jotka ovat myöhemmin osoittautuneet euron ”valuvioiksi”. Vihreät vaativat EU:n yhteistä koordinaatiota työllisyyden ja sosiaalisten kysymysten hoitoon ja esittivät selvitystä EU:n yhteisen talouspolitiikan toimimisesta yhteisvaluutta-alueella.
Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeiset vuodet ovat muuttaneet EU:n ja varsinkin siitä käytävän keskustelun. Visio yhteisiä ongelmia ratkovasta, laajenevasta ja eteenpäin menevästä rauhanprojektista on ajanut monella tapaa karille ja tilalle ovat tulleet eurokriittiset puolueet ja puhe EU:sta ongelmana. Nyt ollaan siinä pisteessä, jossa ensimmäistä kertaa jäsenvaltio uhkaa erota EU:sta.
Mikä on vihreiden vastaus tähän tilanteeseen? Toistaiseksi vastaus on ollut itse asiassa varsin sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten: tarvitsemme yhteisiä ratkaisuja, yhteistä talouspolitiikan koordinaatiota, yhteisiä ympäristönormeja.
Ongelma ei ole se, että vihreiden ajatus yhteisestä, demokraattisesti johdetusta Euroopasta olisi muuttunut vääräksi, vaan siinä, että kansallisvaltioiden intressit ja EU-vastaisten puolueiden paine ovat estäneet yhteisten ongelmien ratkomisen parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä tulee pitää kirkkaana mielessä, kun vihreiden EU-kantoja päivitetään.
Olisi virhe yhtyä populistipuolueiden voivotteluun EU:n ongelmista, vaikka sillä voisikin saada lyhyellä aikavälillä suosiota. Vihreiden pitää jatkossakin uskoa yhteisen eurooppalaisen päätöksenteon tarpeellisuuteen ja esittää konkreettisia uudistuksia ongelmien korjaamiseksi.
Lähteet:
Edellä – Vihreä liitto 20 vuotta, Tanja Remes ja Jemina Sohlstén (toim.). Vihreä Sivistysliitto 2007.
Vihreä ABC-kirja, Pauli Välimäki ja Anne Brax (toim.). Vihreä liitto 1991.
Vihreä ABC-kirja 2, Pauli Välimäki (toim.). Vihreä liitto 1994.