Pariisin ilmastosopimus asetti kunnianhimoiset tavoitteet. Niiden saavuttaminen tulee vaatimaan lisäponnistuksia myös EU:lta.
”Se oli hieno päivä eurooppalaiselle diplomatialle”, muistelee tiedottaja Anna-Kaisa Itkonen. Pariisin ilmastokokouksen lopputulos oli Euroopan ilmastokomissaari Miguel Arias Cañeten tiedotuksesta vastaavalle Itkoselle useita kuukausia jatkuneen urakan päätös.
Pariisissa päätettiin yhteisestä tavoitteesta: ilmasto saa lämmetä korkeintaan puolitoista astetta. Vielä kokouksen alkaessa yhteisymmärrykseen pääseminen tuntui monista tarkkailijoista mahdottomalta.
EU:lla oli konsensuksen rakentamisessa tärkeä rooli puheenjohtajamaa Ranskan tukena, Itkonen muistuttaa.
”Lanseerasimme tätä kokousta varten erikseen EU:n ilmastodiplomatian. Pitkän linjan työ alkoi jo aikaisemman komissaarin Connie Hedegaardin aikana. Nykyinen ilmastokomissaari Cañete jatkoi siitä heti astuttuaan tehtävään syyskuussa 2014 ja matkusti valtavasti ennen kokousta.”
Kansainvälisellä rintamalla EU ajoi niin sanottua korkean kunnianhimon koalitiota, joka kokosi yhteen korkeimpia ilmastotavoitteita ajavia maita. Mukana oli muun muassa Marshallinsaaret, joita uhkaa katoaminen maailmankartalta, jos merenpinta nousee ilmaston lämmetessä yli kahden asteen.
Tavoitteena oli saada yhteiseen rintamaan mukaan kehittyviä maita, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, mutta myös rikkaita valtioita. Neuvottelujen aikana strategisesti tärkeät Yhdysvallat ja Brasilia liittyivät mukaan koalitioon.
”On totta, että maailman mittakaavassa EU on pikemminkin esimerkin näyttäjä, kun kyse on ilmastoasioista”, toteaa ranskalainen MEP Yannick Jadot (vihreät). ”Mutta EU:n sisällä olisimme voineet nostaa riman korkeammalle – etenkin kun tiedämme jo nyt, että tulemme saavuttamaan tavoitteemme.”
Sopimus perustuu ajatukseen positiivisesta kierteestä: tavoite on yhteinen ja jokainen maa pyrkii tekemään osansa.
Pariisissa jokainen valtio esitti omat, kansalliset päästövähennystavoitteensa. EU edusti kaikkia 28 jäsenmaata ja ajoi niiden yhdessä sopimia, EU:n sisäisiä päästövähennystavoitteita: vähintään 40 prosenttia vähemmän päästöjä vuoteen 2030 mennessä, suhteessa vuoden 1990 tasoon.
Unionin sisäiset erimielisyydet ja etenkin Puolan ilmastoskeptinen suhtautuminen johtivat siihen, että EU pysyi sisäisen konsensuksen linjalla eikä lähtenyt esittämään kovempia tavoitteita.
Pariisin sopimuksen mukaan kansalliset tavoitteet tarkistetaan viiden vuoden välein. Ensimmäinen tarkistus on vuonna 2018. Järjestelyn tarkoituksena on taata puolentoista asteen tavoitteeseen pääsy, joka nykyisten päästövähennysten puitteissa on yksinkertaisesti mahdotonta. Pariisissa julkistettujen vähennysten puitteissa ilmasto tulee lämpenemään kolme astetta – eli yli tutkijoiden kriittiseksi luonnehtiman kahden asteen, ja ohittaen reilusti puolentoista asteen tavoitteen.
Yannick Jadot ei pidä menettelyä huonona, vaikka se perustuukin löysään lailliseen kehykseen: kansalliset tavoitteet eivät ole juridisesti sitovia.
”Sopimus perustuu ajatukseen positiivisesta kierteestä: tavoite on yhteinen ja jokainen maa pyrkii tekemään osansa.”
EU:ssa ajattelutapa on uusi.
”Euroopassa on totuttu siihen, että sovitaan yhteisestä tavoitteesta ja sen jälkeen jokaisen maan vastuusta, joka määrittyy historiallisten seikkojen kautta. Kööpenhaminan ilmastokokous vuonna 2009 kaatui nimenomaan tähän: rikkaat maat, ja etenkin Yhdysvallat vastustivat järjestelyä, jossa kehittyvillä mailla ei ollut samanlaisia tavoitteita kuin muilla. Pariisin sopimus loi kokonaan uudenlaisen järjestelyn, jossa talkoisiin osallistuvat kaikki maat, vapaaehtoiselta pohjalta.”
Toistaiseksi on vaikea ennustaa, miten uusi järjestely tulee toimimaan. Jadot suhtautuu siihen kuitenkin luottavaisin mielin.
”Ilmaston suhteen paikallishallinto, liike-elämä ja kansalaisjärjestöt ovat usein valtioita edellä.”
Esimerkiksi Jadot ottaa muutokset energiamarkkinoilla.
”Aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö on nyt neljä kertaa halvempaa kuin Kööpenhaminan aikaan. Yhä useammin energiaa tuotetaan paikallisesti, kansalaisten omistamien osuuskuntien puitteissa. Tällaisia osuuskuntia on EU:n alueella jo yli 2500. Euroopassa on siis kaikki edellytykset nopeaan muutokseen.”
Jadot peräänkuuluttaakin EU:lta rohkeampaa otetta ilmastoasioissa. Puolentoista asteen tavoite tarkoittaa hänen mukaansa kaikkien viime vuosien aikana tehtyjen ilmastodirektiivien uudelleen arviointia. Toisin sanoen: ei riitä, että EU näytti neuvotteluissa esimerkkiä, nyt on käärittävä hihat.
”Komission on tehtävä esitys kunnianhimoisemmista päästövähennyksistä jo nyt.”
Tänä vuonna tullaan keskustelemaan useista ilmastoa koskevien direktiivien uudistuksista, muun muassa päästökaupasta ja energiatehokkuudesta. Jadot toivoo, että siinä yhteydessä voidaan tarkistaa myös EU:n tavoitteita.
Seuraavaksi ilmastosopimus siirtyy valtioiden ratifioitavaksi. EU-maiden kohdalla sen pitäisi olla muodollisuus, koska EU:n yhteiset tavoitteet sitovat jo nyt kaikkia jäsenvaltioita.
”Meillä on globaalisti kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa”, Anna-Kaisa Itkonen muistuttaa.
”Ei niin kunnianhimoista, etteikö sitä voisi parantaa”, toteaa puolestaan Jadot.
***
Mitä Pariisin sopimus sisältää ?
+ Pitkän aikavälin tähtäin: ilmaston lämpeneminen korkeintaan 1,5 asteella. Yli kahden asteen lämpeneminen aiheuttaa tutkijoiden mukaan odottamattomia ja peruuttamattomia muutoksia.
+ Kansalliset tavoitteet: jokainen maa kantaa kortensa kekoon sitoutumalla omaan, vapaaehtoiseen tavoitteeseen. Tavoitteita tarkastetaan viiden vuoden välein. Ensimmäinen tarkistus on vuonna 2018.
+ Ilmastorahoitus: vuodesta 2020 alkaen kehittyneet maat maksavat yhteensä 100 miljardia dollaria vuosittain, jotta kehittyvät maat voivat vastata ilmastonmuutoksen haasteisiin. Vuonna 2025 päätetään uudesta summasta. EU on yksi suurimpia rahoittajia.
Mitä sopimus ei sisällä ?
– Ei juridista sitoumusta: kansalliset tavoitteet ovat vapaaehtoisia eikä niiden noudattamatta jättämisestä seuraa sanktioita. Nykyisten tavoitteiden puitteissa ilmasto lämpenee arviolta kolme astetta.
– Ei vahingonkorvausmekanismia: kehittyvät maat eivät voi hakea vahingonkorvauksia ilmastonmuutoksen aiheuttamista vahingoista.
– Ei viittausta lento- ja meriliikenteeseen: päästövähennystavoitteet eivät koske näitä sektoreita laisinkaan.