Miesten asevelvollisuus opettaa nuorille, että Suomessa naisille ja miehille kuuluu eri laki. Se on väärä viesti. Vanhentuneesta ja epätasa-arvoisesta asevelvollisuudesta olisikin aika luopua, kirjoittaa Arno Kotro.
Loppuvuosi oli taas kutsuntojen aikaa. Lehtikuvien perusteella kutsunnat ovat iloinen asia, mutta meitä lukion opettajia ne eivät naurata. Eivät ainakaan niitä opettajia, joille sukupuolten yhdenvertaisuus on tärkeä arvo. Kutsuntojen keskellä tuntuu kuin koulun tasa-arvokasvatukselta vedettäisiin kertanykäisyllä matto alta.
Me kun olemme yrittäneet opettaa, että tytöt ja pojat ovat tasa-arvoisia. Kerromme miten joskus ajateltiin, että miehille ja naisille kuuluu eri työt ja eri laki, mutta nyt ymmärrämme, että niin ei tietenkään ole. Ihmiset sopivat taipumustensa ja kiinnostuksensa mukaan eri hommiin, eikä sillä ole väliä, ovatko he naisia vai miehiä. Moni nainen on paljon sopivampi poliisiksi kuin moni mies, ja miksi mies ei voisi olla hyvä lastentarhanopettaja. Ja sitä rataa.
Äskettäin kouluissa toteutettiin laaja kampanja ”valitse ala päällä, älä alapäällä”, jonka sanoma oli yhtä selvä kuin oikeakin: tunkkaisista sukupuolirooleista ja ammattien jakautumisesta nais- ja miesaloihin olisi vihdoinkin aika päästä. Sukupuolen ei pidä määrätä valintoja.
Rangaistukset absurdeja
Sitten tulevat kutsunnat. Luokassa tapahtuu jako kahteen, sukupuolen perusteella. Poikien kuuluu mennä armeijaan siksi, että he – ovat poikia.
Kutsunnat tulevat kasvatuksellisesti katalaan saumaan. Juuri aikuisuuden ja työelämän kynnyksellä, silloin kun asenteita ja sukupuolirooleja omaksutaan hanakasti, nuorille tehdään konkreettisesti selväksi, että naiset ja miehet ovat ratkaisevalla tavalla erilaisia, ja niinpä heille kuuluvat yhteiskunnassa eri tehtävät. Sukupuolen perusteella lankeava velvollisuus on vieläpä niin ehdoton, että siitä kieltäytymisestä rapsahtaa vankeutta.
Todellakin, ihmisiä istuu vankilassa sukupuolensa vuoksi, Suomessa vuonna 2014. Tilannetta ei paljon helpota, että vankeuden sijaan nuoreen mieheen voidaan nykyään asentaa nöyryyttävä jalkapanta. Sen avulla rajataan liikkuminen vain tiettyihin tarkasti määrättyihin paikkoihin.
Sukupuolen takia jalkaan kytketty valvontapanta kuuluu samaan sarjaan kuin lobotomialeikkaukset ja homoseksuaalisuudesta annetut tuomiot. Nyt ihmettelemme, että vielä 1960-luvun Suomessa käytettiin lobotomiaa ja 70-luvulla rangaistiin homoseksuaalisuudesta. Sekin aika tulee kun hämmästellään, miten vielä 2000-luvulla nuoriin miehiin asennettiin jalkapantoja rikoksesta, johon nainen ei edes voi syyllistyä.
Siviilipalvelus ei ole iso lohtu sekään. Käytännössähän se on yhdyskuntapalvelua. Jokainen voi miettiä, ovatko rangaistukset järkevässä suhteessa toisiinsa: törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi selvitä 90 tunnin yhdyskuntapalvelulla, mutta jos ei mene armeijaan, määrätään noin 2000 tunnin palvelus.
Armeija määrittää maskuliinisuutta
Kun olin mukana asevelvollisuutta vastustaneessa kansalaisaloitteessa, saamamme raivopäinen, usein keski-ikäisiltä miehiltä tullut palaute paljasti, miten ahdasmielisessä asenneilmastossa elämme. Monelle nuorelle siviilipalvelus ei ole mikään todellinen vaihtoehto, totaalikieltäytymisestä puhumattakaan, ellei sitten halua panna välejä poikki vanhempiinsa ja sukuunsa.
Kyse ei ole pelkästä armeijasta. Armeijan valta ulottuu paljon kasarmin portteja kauemmas; poikien armeijapakko sävyttää koko käsitystämme siitä, mikä on oikea mies – ja mihin kelpaa nainen. Mikään muu instituutio ei yhtä lokeroivan sukupuolittuneesti kasvata patavanhoillisiin sukupuolirooleihin, jotka sitten näkyvät muun muassa työelämässä. Ja nykyinen sukupuolijärjestelmä yllättävän ahtaine roolivankiloineen koituu niin naisten kuin miesten vahingoksi.
Onkin outoa, että paljon pienempiin tasa-arvo-ongelmiin kiinnitetään jatkuvasti huomiota – vaikkapa siihen, millaisissa kuvissa naiset ja miehet esiintyvät lukiokirjoissa – mutta epäkohdista suurin ei herätä sen enempää poliitikkojen kuin tasa-arvoviranomaistenkaan mielenkiintoa.
Asevelvollisuutta ei enää tarvita
Hullunkurisinta on, että koko miesikäluokkaa koskevalle asevelvollisuudelle ei enää ole järkiperusteita. Puolustusvoimat ei sijoita ja varusta sodan ajan joukkoihin kuin osan palvelukseen määrätyistä. Muut tuhlaavat armeijassa aikaansa ja yhteiskunnan rahoja. Jos palvelus säädettäisiin kaikille vapaaehtoiseksi, joukkoja saataisiin sen verran kuin puolustusvoimat oikeasti pystyy kouluttamaan ja aseistamaan.
On selvää, että jos asevelvollisuus keksittäisiin nyt, se ei millään menisi läpi, ja varsinkin siitä kieltäytyvien rangaistuksia pidettäisiin pähkähulluina. Melkein kaikissa muissa Euroopan maissa asevelvollisuudesta onkin jo luovuttu.
Mitä siis voisimme tehdä, että Suomessakin otettaisiin järki käteen ja päästäisiin perinteen pihdeistä?
Rohkea ja aikaansa edellä oleva opettaja kaivaa kaapista Opetushallituksen ohjeet, jotka velvoittavat kertomaan, että naiset ja miehet toimivat yhteiskunnassa yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin. Omaantuntoonsa, järkeensä ja perustuslakiin nojaten hän opettaa, että sukupuoleen perustuva eriarvoinen kohtelu on väärin, eikä kenenkään tarvitse mennä armeijaan tai siviilipalvelukseen, jos ei halua – olipa sitten tyttö tai poika. Hän kertoo, että pojatkin voivat saada vapautuksen helposti ja se on niin yhteiskunnan kuin nuoren itsensä etu.
Jos joku nikottelee, että toiminta on lainvastaista, häntä voi pyytää miettimään, miten nyt suhtaudumme amerikkalaiseen opettajaan, joka 1950-luvulla kehotti nuoria vastustamaan rotulakeja. Sankari vai konna? Kumpi painaa enemmän, laki vai moraali? Perinne vai järki?
Entä mitä tekee tulevaisuuden opettaja? Hän kertoo nuorille, että kuvitelkaa, joskus Suomessa nuoriin ihmisiin asennettiin jalkapantoja tai heitä suljettiin vankilaan sukupuolensa vuoksi.
Vielä silloin, kun teidän vanhempanne olivat nuoria.