Kännykät, internet, some ja digitaalisuus ovat jatkuvasti otsikoissa. Suomalaisia menestystarinoita kuten Angry Birdsiä, F-Securea ja Nokiaakin, jaksetaan hehkuttaa päivästä toiseen. Terveysteknologiassa kansallisen osaamisemme uhotaan olevan huippuluokkaa. Mutta onko tämä hype perusteltua, ja mitä se tarkoittaa terveydenhuollolle Suomessa?
Itsensä mittaaminen erilaisin välinein on yhä suositumpaa, erityisesti länsimaissa. Maailmassa myytiin viime vuonna yli 80 miljoonaa päällepuettavaa laitetta (engl. wearable tech), ja myyntimäärien ennustetaan olevan jo satoja miljoonia jo parin vuoden päästä.
Miksi nämä laitteet myyvät näin hyvin? Juuri julkaistussa yhdysvaltalaisyrityksen Valencell:in kyselyssä, jossa haastateltiin 706 satunnaisesti valittua amerikkalaista, kysyttiin syitä hankkia päällepuettava laite.
Laitteen ostaneet tai saaneet halusivat ennen kaikkea mitata laitteilla aktiivisuutta ja saada apua painon hallintaan. Hyödyllisimmiksi koetut ominaisuudet olivat askelten ja sykkeen mittaus. Vastanneiden käyttämien suosituimpien laitteiden kolmen kärki oli: aktiivisuusranneke, sen jälkeen – ehkä hieman yllättäen – korvakuulokkeet, ja kolmantena älykello.
Ne henkilöt, jotka eivät omistaneet laitetta, sanoivat että laitteet ovat liian kalliita tai eivät kokeneet, että niistä olisi heille hyötyä. Kuitenkin kaksi kolmannesta tästä ryhmästä harkitsisi laitteen ostoa, jos he voisivat luottaa siitä saatuun mittaustietoon ja jos tieto hyödyttäisi heidän terveyttään.
Lisäksi kuluttajilla oli haastavia lisävaatimuksia: he odottivat tai toivoivat mittalaitteilta mm. stressin, nestetasapainon, UV-säteilyn, verenpaineen ja vitamiini- ja hivenainetasojen mittausta. Tarkkakin terveystieto siis kiinnostaa!
Antureiden yleistyessä entisestään kasvaa myös niiden keräämän datan määrä räjähdysmäisesti. Harva tietää, että ihmisen terveystiedon mittaaminen on mahdollista myös ilman päälle puettavia laitteita. Syke voidaan tunnistaa videokuvasta, unen laatua voidaan tutkia patjaan sijoitetulla mitta-anturilla, ja älypuhelimen ohjelmisto voi päätellä mielialaamme äänensävystämme. Eikä tässä vielä kaikki: verkkoselaimet profiloivat käytöstämme käymiemme nettisivujen perusteella, ostoksiamme seurataan asiakasohjelmien avulla ja matkapuhelin voi kerätä tietoa liikkeistämme jatkuvasti.
Mitä tällä kaikella tiedolla voidaan sitten tehdä?
Avoimuus ennen kaikkea!
Henkilökohtainen data on noussut julkisuuteen asiakasrekisterien, potilastietojen ja tietomurtojen myötä. Usein tähän ns. omaan dataan liitetään tietoturvariskien lisäksi myös uhkakuvia yksityisyyden menettämisestä. Toisaalta monet asiantuntijat, allekirjoittanut mukaan lukien, ovat sitä mieltä, että yksityisyyden suoja on jo menetetty. Datan keruu on yhtäältä niin helppoa ja toisaalta tehtävissä niin monesta eri lähteestä, että yksityisyyden suoja on käynyt miltei mahdottomaksi. Uhkien sijaan kannattaisikin puhua enemmän datan keruun ja varastoimisen tuomista mahdollisuuksista.
Vaikka dataa kerätään paljon, tiedot ovat kuitenkin pelkkiä numeroita tai bittejä ennen kuin niitä jalostetaan tai hyödynnetään johonkin. Tilannetta voi verrata maaöljyn hyödyntämiseen ennen polttomoottorin keksimistä. Öljyä käytettiin lampuissa ja sille yritettiin keksiä lääkekäyttöä. Vasta auton keksiminen sai aikaan öljykuumeen.
Vastaavasti datan käsittely ja tuottaminen on ollut toistaiseksi verrattain kömpelöä. Dataa on kyllä kerätty yksittäisiin tarkoituksiin, kuten luottotietojen arviointiin, paperikoneen automaation hallintaan ja gallup-kyselyihin. Isojen datamassojen käsittely on kuitenkin ollut joko hidasta tai raskasta, tai sitten eri tahot eivät ole uskaltaneet tai halunneet luovuttaa dataa muiden käyttöön. Tilastotieteen kehitys, valtavasti kasvanut laskentateho ja etenkin internet ovat muuttaneet kaiken tämän: data on nykyajan uutta mustaa kultaa.
Internet on kuin auto öljylle. Nykyisin dataa voidaan yhdistellä, ja eri datavarastoihin päästään käsiksi aiempaa paremmin. Puhutaan “avoimesta” datasta. Data pitäisi kuitenkin saada entistäkin avoimemmaksi. Keskeistä on tietoisuuden kasvattaminen aiheesta. Kun datasta ja sen käytöstä keskustellaan julkisesti enemmän, tulevat kuluttajat tietoisemmiksi sen mahdollisuuksista ja uhkista – myös poliitikot osaavat tällöin säätää parempia lakeja. Kun data on avointa ja sen käyttö lailla säädeltyä, voidaan sitä alkaa toden teolla hyödyntää. Laitteiden meistä keräämä data yhdistettynä internetin palvelimiin ja data-analyysialgoritmeihin voi tuottaa meille huomattavasti hyödyllistä tietoa – salamannopeasti.
Älypuhelin huomauttaa, jos olemme liian stressaantuneita.
Esimerkiksi jos terveysdatassani näkyy huolestuttavia seikkoja, voi internetpalvelu tai laite varoittaa minua suoraan elämäntapojeni haitallisuudesta ja ohjata tekemään elämäntapamuutoksia. Jatkuva sykemittaus saattaa paljastaa oirehtivan sydänkohtauksen. Pyöräilykypärään tai vaatteisiin kiinnitetty pieni kamera osaa varoittaa päälle ajavasta autosta. Puhelua tai keskustelua kuunteleva älypuhelin huomauttaa, jos olemme liian stressaantuneita tai osoitamme masennuksen merkkejä.
Meistä kerätty data siis ennaltaehkäisee, varoittaa, ja jopa estää vakavia sairauksia ja tapaturmia. Mutta mittausdatan lisäksi meillä on toinenkin data-aarre: oma DNA:mme.
Geeniteknologia edistyy jättiharppauksin
Muiden mittausten ohella geeniteknologia on edennyt nopeasti. Ihmisen koko perimä on jo pystytty kartoittamaan. Toisaalta emme vielä tiedä lähellekään kaikkien yksittäisten geenien vaikutusta. Tutkimus etenee kuitenkin koko ajan vauhdilla.
Yhdessä solutuman DNA:ssa on vajaa DVD-levyllinen dataa. Kun geeniperimämme yhdistetään muuhun meistä kerättyyn dataan, voidaan yhä paremmin sanoa, mitkä geenit mihinkin elämässämme vaikuttavat. Geeniteknologia ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan perimän sisällön selvittämisen, vaan otamme jo ensiaskelia sen muokkaamisessa.
Pari vuotta sitten geeniteknologia otti jättiharppaukseen, kun tutkijat kehittivät ns. CRISPR-menetelmän. Menetelmän avulla mikä tahansa geeni voidaan korvata toisella, ja sen on osoitettu toimivan niin hiirillä kuin ihmisilläkin. Geeniteknologia mahdollistaa siis hyvinkin pian sairauksien hoidon, mutta myös rodunjalostuksen ja laboratoriossa luodun superurheilijan synnyttämisen.
Geeniteknologian läpimurroista aiheutuu meille ilmiselviä moraaliin ja etiikkaan liittyviä perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Voimmeko poistaa perinnölliset sairaudet kokonaan? Onko kaikilla siihen oikeus? Voidaanko geenien muunteluun pakottaa? Mihin vedetään sairauksien hoidon ja rodunjalostuksen raja. Varmaa on, että kansallinen lainsäädäntö ei yksin riitä ratkaisemaan kaikkia näitä haasteita, vaan tarvitaan myös ylikansallisia sopimuksia.
Yhdysvallat, internet ja globalisaatio vievät terveysteknologiaa eteenpäin
Vaikka päällepuettavia laitteita on myyty paljon, ovat niiden määrät kuitenkin murto-osa verrattuna kännyköiden ja älypuhelimien määrään. Tänä vuonna maailmassa on jo 4,5 miljardia matkapuhelinta, joista kaksi miljardia älypuhelimia.
Markkinajohtajista Apple ja Samsung ovat kiinnostuneet tarjoamaan ohjelmistokehittäjille omiin puhelimiinsa mittauksiin ja terveystiedon tallentamiseen sopivia ominaisuuksia. Applen itsensä mittaamiseen suunnattu ns. HealthKit-ominaisuus saavutti heti ohjelmistokehittäjien ja laitevalmistajien suosion. Apple ei ole jättänyt kehitystyötään tähän, vaan HealthKit on saanut seurakseen lääkkeiden kehittämiseen ja tutkimuskäyttöön suunnatun ResearchKit-ominaisuuden sekä terveydenhuollon ammattikäyttöön suunnatun CareKit-ominaisuuden. Myös Microsoftilla on oma HealthVault-palvelunsa, ja Samsungilla omansa, nimeltään S Health.
Yhdysvaltalaisessa, yksityisiä terveyspalveluiden tarjoajia ja vakuutusyhtiöitä suosivassa mallissa, on mobiiliteknologia otettu innokkaasti vastaan. Yhdysvaltalaisen hoitomallin tehottomuus ja kustannukset ovat saaneet vakuutusyhtiöt etsimään tapoja kustannusten leikkaamiseen. Sairausvakuutuksen ottajille suositellaan aktiivisesti mobiilisovelluksia, aktiivisuusmittareita ja itsensä mittaamista terveyden ylläpitoon. Kuten jo aiemmin tässä kirjoituksessa totesin, pelkkä datan keruu ei kuitenkaan yksistään riitä, vaan terveystiedon analysointiin ja tietomäärien käsittelyyn tarvitaan sekä laskentatehoa ja osaamista. Tämän johdosta Apple onkin tehnyt yhteistyösopimuksen IBM:n kanssa.
IBM:n supertietokone Watsonille on syötetty jo kymmenien miljoonien potilaiden sairauskertomuksia ja sen on osoitettu olevan ihmislääkäriä parempi tunnistamaan ja diagnosoimaan eri sairauksia. On varmaa, että tietokoneiden kyvyt ymmärtää sairauksien syitä ja tunnistaa niitä ennen akuuttivaihetta kehittyvät edelleen. Lääkärin tai hoitajan rooliksi jää tällöin neuvominen ja hoidon käynnistäminen – myös hoitovirheiden mahdollisuus pienenee.
Pitäisikö meidän julistaa kansallinen hätätila terveysteknologiahaluttomuutemme vuoksi?
Kuinka olemme ottaneet terveysteknologian digiloikan huomioon Suomessa? Arvioni on, että huonommin kuin huonosti.
Terveydenhuollon keskusteluamme hallitsee keskustelu määrärahoista, väestön ikääntymisen liittyvä kysymyksenasettelun näennäinen vaihtoehdottomuus sekä sote-uudistukseen liittyvä maakuntapolitikointi.
Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on tarjonnut yhtä maailman parhaista terveyspalveluista. Ehkä tyytyväisyys malliin on estänyt näkemästä muutosten mahdollisuudet.
Sosiaali- ja terveysministeriö hallinnoi 13 miljardin määrärahaa. Työterveyslaitos on arvioinut vuotuisiksi työpahoinvoinnin kustannuksiksi peräti 41 miljardia euroa. Vaikka nämä luvut ovatkin osin päällekkäisiä, maamme sosiaali- ja terveysmenoissa on koko valtion budjettia vastaava aukko tai mahdollisuus. Emmekö voisi paikata sitä uuden teknologian avulla?
Yksityisellä sektorilla on jo orastavia merkkejä paremmasta. Hyvinvointipalvelut tekevät tuloaan työpaikoille. Myös vakuutusyhtiöt ovat alkaneet tarjota aktiivisuusrannekkeita ja mobiilisovelluksia asiakkailleen terveellisten elämäntapojen näyttämiseksi toteen. Samalla kuitenkin nousee esiin kysymys yksityisyydensuojasta: onko työnantajalla tai vakuutusyhtiöllä oikeus saada tietää miten syön, nukun tai liikun?
Erilaisia kannustimia hyvinvointiin ja terveelliseen elämäntapaan voidaan luoda monin tavoin. Kävellen tai pyörällä tehty työmatka voisi tuoda veroetua, samoin terveellinen ruokavalio ja päihteiden vähäinen käyttö. Terveyskeskusverkosto ja yksityiset terveysasemat voisivat saada rahoituksensa hoitotuloksista ja siitä kuinka terveitä asiakkaita ne palvelevat. Iso osa hoitohenkilökunnasta voitaisiin kouluttaa hyvinvointivalmentajiksi.
On selvää, että moiset kannustimet vaativat myös seurantaa – ja siihen mobiiliteknologia ja lisääntyvät mittalaitteet antavat mahdollisuuden. Mutta myös perusterveydenhuollon prosesseja pitäisi muokata ennakoivaan suuntaan. Kansalaisiin tulisi olla jatkuvasti yhteydessä, jo ennen sairastamista.
Valtio suojaa meitä. Suojan vastikkeeksi maksamme veroja, ja sitoudumme puolustamaan omalla hengellämme maamme ulkoista turvallisuutta ja itsenäisyyttä. Tämän yksipuolisen sopimuksen lisäksi meillä on nyt mahdollisuus voida paremmin. Hintana tästä on elintapojemme ja terveystietomme seuranta, ja terveyteen verotuksellisin keinoin kannustaminen. Pieni hinta, suuri hyöty.
Terveydenhuollon koulutus ja digiosaaminen ovat retuperällä
Tulevan ja käynnissä olevan terveydenhuollon digiloikan suhteen koulutusjärjestelmä on täysin retuperällä. Terveydenhuollon korkea- ja keskiasteen koulutus junnaa paikoillaan. Koulutus pidetään nykyisin irrallaan teknologian ja tilastotieteen ja data-analyysin koulutuksesta, vaikka nämä tieteenalat näyttelevätkin tulevaisuuden terveydenhuollossa keskeistä roolia. Autoritäärisen ja päntättyyn tietoon perustuvan koulutuksen tulisikin korjata suuntaansa täysin.
Nykyisen koulutusjärjestelmän heikkoutena näyttää olevan sen haluttomuus tunnistaa tietokoneiden, laitteiden ja ohjelmistojen ylivertaisuutta diagnoosin tekijänä. Nykyään potilas on vastaanotolla täysin vastaanottavan henkilön ammattitaidon tai -taidottomuuden varassa, mitä hoitotoimenpiteitä kohtaamisesta seuraa. Järjestelmä tulee muuttaa niin, että uusi teknologia on käytössä vastaanotolla ja jo sitä ennen.
Tietojärjestelmät toimivat sekä kehityksen jarruna että mahdollistajana
Suomalaisen terveydenhuollon moneen paikkaan ja toimijaan jaettu malli on erittäin haastava digiloikan kannalta, sillä eri toimijoiden on annettu vapaasti valita omat tietojärjestelmänsä, eikä kansallista järjestelmää ole toistaiseksi ollut. Suomessa on varovaisestikin arvioiden kymmeniä, ellei satoja potilastietoa tallentavia järjestelmiä, joiden keskinäinen yhteensopivuus on heikko tai olematon. Olemme vaarassa jumittua, ainakin näennäisen yksinkertaiseen, ohjelmisto-ongelmaan terveydenhuoltoa uudistettaessa. Ilmeisenä ratkaisuna olisi koko maan kattava, kaikille yhtenäinen järjestelmä jota mm. Sitra on ehdottanut.
Toisaalta meillä on muutama valopilkkukin. Terveystietojen tallentamiseen tarkoitettu Taltioni-järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2014, jonka tarkoituksena oli olla sähköinen palvelualusta terveyden edistämiseen ja omahoitoon. Sen avulla on mahdollista hallita omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa liittyvää tietoa. Osuuskuntamalli ei kuitenkaan ollut liiketaloudellisesti kannattava, ja se muuttui Medi-IT Oy:n kahdeksan keskeisen sairaudenhoitopiirin omaksi järjestelmäksi.
Meille on myös kehitetty Kansallisen Terveysarkiston Kanta-palveluita, joihin kuuluvat mm sähköinen resepti, Lääketietokanta, Potilastiedon arkisto ja Omakanta. Olisikin järkevää yhdistää Taltionin kaltainen, omien terveystietojen hallinta ja tallennus osaksi kansallista, Kanta-järjestelmää. Tällöin olisimme jo hyvällä alulla yhtenäisen järjestelmän saralla. Samalla kannattaisi kuitenkin ottaa huomioon käynnissä olevan murroksen jo vakiintuneet toimijat: Googlen Android ja Applen iOS-käyttöjärjestelmät, jotka ovat jo käytännössä meidän jokaisen taskussa.
Järkevää kehitystä olisi poimia monikansallisten yritysten terveysteknologiapullasta rusinat, ja hyödyntää niitä aktiivisesti kansallisissa järjestelmissämme.
Terveyden digipallo on pelattava nyt!
Geeniteknologia, meistä jokaisesta kertyvä data, ja sen käytön mahdollistavat laitteet yhdistettynä internetin palveluihin ja rajattomaan laskentatehoon ovat mahdollisuus, joka voi säästää meidän terveydenhuollostamme miljardeja. Muuttamalla terveydenhuollon koulutusta valmentavaan, elämäntapamuutoksia kannustavaan suuntaan, sekä avaamalla datalähteitä ennakoivan terveydenhuollon valmennuksen tueksi, meillä on mahdollista tehokkaasti vaikuttaa kansanterveyttämme rapauttaviin perussairauksiin. Tyypin 2 diabetes, monet syövät, sydän- ja verisuonisairaudet, tuki- ja liikuntaelimistön vaivat ovat mitä suurimmassa määrin elintapasairauksia, ja siten ennaltaehkäistävissä. Myös taudeista pahin, mielenterveyden ongelmat, on asia johon voidaan tehokkaasti puuttua ennalta.
Lainsäädäntömme laahaa kuitenkin pahasti perässä. Kansalaisilta ja yrityksiltä puuttuvat verokannustimet ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon, ja toisaalta lainsäätäjä antaa erilaisten potilastietojärjestelmien syntyä ja rehottaa villisti. Koulutusjärjestelmästä puuttuu osaaminen ja mekanismit kouluttaa uudentyyppisiä terveydenhuollon ammattilaisia, jotka ovat valmiita kohtaamaan jo sylissämme olevat digihaasteet.
Suomi edustaa jo nyt hyvinvointivaltioiden kärkikastia. On täysin päättäjiemme käsissä, haluammeko olla sitä myös digitaalisesti?