”Meillä ei enää vegeruokaa syödä, kun sinä lähdet”, sanoi äitini päättäväisesti kun kaupassa mietin, ehtisinkö kesän aikana syödä vegekebabin säästöpakkauksen, vai jäisikö sitä vielä syksyllä jäljelle, kun lähden ulkomaille opiskelemaan.
Olen noin 5 vuotta ollut jonkinasteinen kasvissyöjä, josta 2 vuotta vegaanina. Aluksi valintani olivat täysin etiikan pohjalta, mutta myöhemmin kiinnostuin myös ympäristövaikutuksista. Jouduin myöntämään, että joko toimin sitä vastoin, minkä uskon perustellusti olevan oikein, tai siirryn veganismiin.
Pohdin jatkuvasti, olenko turhan tiukalla linjalla, tai onko yksittäisen ihmisen valinnoilla merkitystä suuntaan tai toiseen? Kannanko turhaan vastuuta asiasta? Näihin kysymyksiin lähdin vastauksia selvittämään.
”Mun pääohjenuora elämässä on, että mitä tahansa teetkin niin älä ole mulkku”, toteaa kansalaisaktivisti Suvi Auvinen.
Suvi Auvinen on vegaani, joka pyörittää vuosikymmenien vegeruokakokemuksen omaavaa Vegefirmaa, joka konsultoi yrityksiä vegetuotteiden mainostamisesta ja kehittämisestä. Parhaillaan hän kirjoittaa Lihan loppu -kirjaa, jonka tarkoituksena on selvittää “vegebuumin” taustoja ja ihmisen suhdetta lihansyöntiin. Kirjaa varten on haastateltu 30 asiantuntijaa eri aloilta ja sen on määrä ilmestyä syksyllä 2019.
Auvisen mukaan ruoka onkin ihmislajin selviytymisen kannalta yksi keskeisimpiä kysymyksiä ja hän on sitä mieltä, ettei yksilöllä enää tässä vaiheessa ole oikeutta tehdä ympäristön kannalta kaikkein huonoimpia valintoja.
“Siinä missä energiasektori on suurin päästöjen tuottaja, niin yksittäinen ihminen voi tehdä ihan hirveän vähän asian muuttamiseksi”, kertoo Auvinen.
“Yksittäinen ihminen tekee joka päivä noin 220 valintaa sen suhteen, mitä se syö”, hän lisää.
Auvisen mukaan yksilön vapaus onkin jossain määrin harhaa.
“Eläinten syöminen on niin normalisoitua meidän kulttuurissa, että ihmiset ei ymmärrä nähdä sitä arvovalintana, tai päätöksenä jonkun puolesta.”
Globaalisti noin 64% kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin energiasektorilta, kuten liikenteestä. Maatalouden aiheuttamat päästöt ovat huomattavasti pienemmät, noin 14%, riippuen siitä, miten päästöt on laskettu. Tämä on silti enemmän kuin esimerkiksi energiasektorin päästöihin sisältyvät liikenteen päästöt, joiden osuus on noin 12%.
Ajatushautomo Sitran mukaan suomalaisille vapaa-ajan yksityisautoilun vaihtamisen julkiseen liikenteeseen jälkeen suurin yksittäinen ilmastoteko olisi vegaaniseen ruokavalioon siirtyminen.
Auvinen toivoo ihmisten ruokailutottumuksiin muutosta ja lainsäädännön muuttamisen sijaan uskoo haittaverojen, kuten lihaveron, lisäämisellä olevan tehokkaampi vaikutus.
Myös kouluruokailuissa tulisi Auvisen mukaan muuttaa lautasen sisältöä.
“Valintoja ohjaavat paljolti esimerkiksi työpaikat, koulut ja ravintolat”, kertoo Auvinen.
“Lapsille on tarpeeksi vanhoina mahdollisuus tietää, mistä ruoka on peräisin”.
Tekoihin vaaditaan kuitenkin tekijöitä. Kuka sitten on vastuussa?
Maailman luonnonsäätiön WWF:n(The World Wide Fund for Nature) suojeluasiantuntija Stella Höynälänmaan mukaan vastuu pitäisi kuulua kaikille tasapuolisesti.
“Vastuuta ei tule syyssää vain esimerkiksi kuluttajille, maanviljelijöille tai poliitikoille”, kertoo Höynälänmaa.
Höynälänmaan mukaan Pariisin sopimuksen ilmastotavoitteisiin, joihin kuuluvat keskilämpötilan nousun rajoittaminen selvästi alle kahden asteen ja kestävä kehitys, ei tulla pääsemään ilman, että ruokajärjestelmä muuttuu. Eikä millään maalla ole hänen mielestänsä aikaa odottaa.
“Vaikka Suomen osuus päästöistä on hyvin pieni, suomalaisten kulutuksen tasolla tarvitsisimme käyttöömme kolme maapalloa”, Höynälänmaa huomauttaa.
Onko ratkaisu sitten kotimaisuus, maataloustukien uudelleenohjaus, vai ruokavalion uudistaminen?
2000-luvun “Ajattele globaalisti, toimi lokaalisti”-iskulauseiden mukaan kotimaisuus on avain päästöjen vähentämiselle. Mutta Höynälänmaan mukaan kotimaisuuden ekologisuus saatta olla vain myytti.
”Lähellä tuotettu ei välttämättä automaattisesti ole parempi. Paljon olennaisempaa on se, miten se tuote on tuotettu ja mikä se tuote on”, Höynälänmaa.
“Kotimaisuuden eettisyys ja kuljetuspäästöt on monimutkainen asia, johon vaikuttavat monet tekijät, kuten kasvihuoneen lämmittämiseen käytetty polttoaine ja maan vesitilanne sekä viljelytapa.
Esimerkiksi Carlsson-Kanyaman et al. 2003 tehdyn tutkimuksen “Food and life cycle energy inputs: consequences of diet and ways to increase efficiency” mukaan ruotsalaisessa kasvihuoneessa kasvatetut tomaatit vaativat kymmenkertaisen määrän energiaa verrattuna espanjasta kuljetettuihin pellolla kasvaneisiin tomaatteihin.
Ruokajärjestelmän suurin päästö tulee eläimistä ja etenkin nautatuotannosta. Naudat käyttävät paljon energiaa kasvamiseen, liikkumiseen ja elintoimintoihinsa, joten niiden ekotehokkuus on pääsääntöisesti kasveihin verrattuna huono. Lisäksi nauta tuottaa märehtijänä metaania ilmakehään.
Vaikka broilerin ilmastovaikutukset ovat huomattavasti pienemmät kuin naudan, sen tehokkuudella on ollut hintansa eläinoikeudellisesta näkökulmasta.
Noin viidessä viikossa teuraskokoon kasvavalla broilerilla on jalostuksen kylkiäisinä tullut useita terveysongelmia. Broilerien terveydestä tehdyssä Eläinlääkäri Eija Kaukosen tutkimuksessa keskimäärin 64% tutkituista emobroilereista kärsi vakavista jalkapohjien vaurioista teurasiässä.
”Broilerihan ei ole elinkelpoinen eläin, jos se irrotetaan siitä tuotannosta”, Auvinen sanoo huolestuneena.
“Olisiko tällaiselle lajille sukupuuttoon kuoleminen jopa armollisempaa?”, hän pohtii.
Eläinoikeusaktivisti Auvinen nostaa esille eläinoikeusnäkökulman myös kalastuksessa.
“Järvikala on ehkä ihmisoikeudellisesti parempi kuin kuivilla alueilla viljelty avokado, mutta eläinoikeudelliselta kannalta on väärin syödä se kala”, kertoo Auvinen.
WWF:n asiantuntija Höynälänmaa taas suosittelee kalaa ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona. Hän kuitenkin korostaa, että kala ei ole esimerkiksi liikakalastuksen vuoksi automaattisesti hyvä vaihtoehto. Tämän ongelman lisäksi suurin osa Tyynenmeren jätepyörteen roskasta on hylättyä kalastusroskaa.
“Vaikka liikakalastus on iso ongelma, suomalaista järvikalaa voi syödä ympäristön kannalta huoletta”, kertoo Höynälänmaa.
Höynälänmaa suosittelee myös soijapapuja lihan korvaajaksi. Soijapapujen kasvatus on osasyynä sademetsäkatoon, mutta tällä hetkellä noin 98% soijasta käytetään eläinten rehuun, vaikka sen hyödyntäminen suoraan ihmisravintona olisi paljon kannattavampaa.
“Minkä takia ei verrata vaikka suomalaista härkäpavun ja lihan päästöjen eroa”, kertoo Höynälänmaa.
Ilmasto, ruoka ja eläimet ovat läsnä myös politiikassa
Kansallisiin maataloustukiin, eli valtion maksamiin tukiin oli vuoden 2019 talousarviossa varattu 318,7 miljoonaa euroa. Tuilla on tarkoitus turvata maatalouden kannattavuus ja pitää maaseutu elinvoimaisena.
Maataloustukien rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa on myös noteerattu Rinteen hallituksen uudessa ohjelmassa. Sen mukaan, maatalouden omavaraisuuden kasvattaminen esimerkiksi energian ja lannoitteiden suhteen on tärkeää paremman kannattavuuden saavuttamisessa.
Uuden hallituksen suhteen Auvinen onkin toiveikas ja on iloinen siitä, että SDP, vihreät ja vasemmistoliitto vaikuttavat ottavan ilmastonmuutoksen tosissaan.
”Maataloustuet pitää uudelleenohjata. Emme ei voida enää tukea sellaista maataloutta, joka ei ole itsessään kannattavaa, joka on ilmastolle haitallista ja joka ei ole eettistä”, kertoo Auvinen joka painottaa hiilineutraalin tärkeyttä.
Sipilän hallituksen puolueista Rinteen hallitukseen on vielä kuitenkin jäänyt keskusta ja Auvinen pelkääkin, että tekeillä olevasta uudesta eläinsuojelulaista ”ei tule kauheasti eläimille iloa olemaan”, niin kauan kuin keskustalla on asiaan sanomista.
”En usko, että siellä [Sipilän hallituksessa] olisi voinut olla ympäristölle ja eläimille enää pahempaa komboa”, kertoo Auvinen.
Höynälänmaan mukaan maataloustukia tulisikin ohjata kestävämpään suuntaan ja maanviljelijöitä tulisi tukea siirtymisessä. Varsinaisesti maatalouden puolesta hän ei ole huolissaan vaikka sen rakenne muuttuisikaan.
“Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen Ruokaminimi-hankkeen mukaan, jos lihankulutus poistettaisiin, niin tukien ja kehitystoimien avulla se [maataloustukien uudelleen ohjaaminen] voitaisiin tehdä niin, että suomalainen maatalous ei kärsi”, kertoo Höynälänmaa.
“Ruoka pitäisi kasvattaa siellä, missä se on järkevää.”
Suomeen myönnettävien EU:n suorien tukien määrä on enintään noin 524 miljoonaa euroa vuosina 2015-2020.
Molemmat asiantuntijat nostavatkin Euroopan Unionin suuren merkityksen ilmastonmuutoksen torjumisessa.
“EU on yksi suurimmista päästölähteistä ja EU:n täytyy ehdottomasti olla mukana vaikuttamassa ruokavalinnoissa”, kertoo Höynälänmaa.
“Euroopan Unionin jäsenmaiden välinen yhteistyö on tärkeää ja ruoka pitäisi kasvattaa siellä, missä se on järkevää”, kertoo Auvinen.
“EU:n sisällä tulisi kuljettaa ruokaa muihin valtioihin sen sijaan, että Suomen kasvihuoneissa kasvatettaisiin talvella tomaatteja ja kurkkuja”, hän jatkaa.
Muutosta kaivataan siis sekä yksilötasolla, että unionin välisessä yhteistyössä, mutta Höynälänmaa huomauttaa, ettei tämän muutoksen tarvitse olla inhottava asia.
”Utopiassa ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaan hyvää ja monipuolista ruokaa.”
Suomalaisetkin saavat edelleen nauttia perinneruoistaan, kuten kaalikääryleistä ja hernekeitosta hyvällä omatunnolla tukien kestävää ruoankulutusta ja ehkä karjalanpaistiakin voisi kokeilla vaikka soijapaloilla, tai härkiksellä? Jokainen ateria on uusi mahdollisuus valintaan.