Vuoden päättävä teemanumero käsittelee Uutta osaamista. Samaa nimeä kantaa myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan hanke sekä tuore selvitys, jossa pohditaan tulevaisuuden tieto- ja taitotarpeita.
Oppimisesta on syytä puhua monestakin syystä.
Erityisen huolestuttavaa on se, että vasta julkaistut PISA-tulokset heikentyivät niin monessa maassa. Esimerkiksi matematiikassa jokaisen Pohjoismaan tulos laski. Tämä tuntuisi tukevan tulkintaa, että viihteellisemmät ajanviettotavat ovat päässeet niskan päälle kilpailussa nuorten mielenkiinnosta. Muitakin selittäviä tekijöitä on esitetty: liian tiukat opetussuunnitelmat, resurssien riittämättömyys, tietotekniikan puutteellinen opetuskäyttö ja arkikäytön lisääntyminen, ja niin edelleen.
Oman koulupolun ja auskultointiajan kokemusten perusteella uskaltaisin väittää, että peruskoulu ei kykene kunnolla motivoimaan suurta osaa oppilaista. Tarkoitan siis todellista sisäisen tiedonjanon ja uteliaisuuden herättämistä, joka ylittää lyhytjänteisen läksyjen tekemisen läksyjen vuoksi ja keskittymisen todistusnumeroihin. Liian moni tippuu kelkasta tai istuu koulunpenkillä vain tietyssä oppiaineessa menestymistä varten. Ei pidä unohtaa, että yleissivistys ja opiskelutaidot ovat koko loppuelämää, ei vain työuraa varten.
Oppimisen ja onnistumisen ilo syntyy myös kannustavista kotioloista. Mikäli sosiaalinen epätasa-arvo jatkaa kasvuaan, myös oppimiserot suurenevat.
Oppia ja taitoja karttuu myös koulun ulkopuolella. Oppilaitosten lisäksi harrastuksilla, järjestötoiminnalla ja muulla kulttuurilla on merkittävä panos siihen, millaisia yksilöitä ja yhteiskunnan jäseniä meistä tulee. Tässä numerossa Heikki Hiilamo kertoo, kuinka hänestä tuli hän.
Tämä numero on samalla minun päätoimittajakauteni viimeinen. Haluan kiittää asiantuntevaa avustajajoukkoa hienoista kirjoituksesta sekä lukijoita positiivisesta palautteesta. Aikanani Tuuma ehti puolentoista vuoden ikään: uskon, että perusteltuja näkökulmia ja ajatuksia herättävää journalismia tarjoavalle lehdelle on tilausta myös jatkossa.