Euroopan unionin ruokahuolto on tuontifosforin varassa. Länsi-Euroopan ainoa fosfaattikaivos sijaitsee Suomessa. EU:ssa etsitään kiihkeästi uusia fosforilannoitteen lähteitä.
Ilman fosforia ei ole elämää. Suosituimmat viljelykasvit, kuten vehnä, riisi, maissi ja soija, kuluttavat paljon ravinteita, erityisesti fosforia. Ruokakasveista fosfori päätyy ihmiskehon rakennusaineeksi. Jokaisen suomalaisen luissa, hampaissa, soluissa ja DNA:ssa on puolisen kiloa fosforia. Ilman fosforia ruokakasvien sadot jäävät heikoiksi, ja eläimet eivät pysty lisääntymään.
Koko teollinen maatalous perustuu kemiallisten lannoitteiden käyttöön. Niistä tärkeimmät ovat typpi, fosfori ja kalium. Typpeä erotetaan maakaasusta, fosfori louhitaan ja liuotetaan apatiittikivestä. Noin 90 prosenttia louhittavasta fosforista käytetään ruoantuotannossa.
Toistaiseksi tätä arvokasta raaka-ainetta tuhlataan huoletta. Mineraalit kaivetaan maasta, jalostetaan lannoitteiksi, levitetään pelloille, nostetaan ylös ruokakasveina, syödään ihmisravintona ja huuhdotaan alas wc-pöntöstä.
Pelloille levitetystä fosforista suuri osa valuu sadeveden mukana vesistöihin. Fosforia päätyy vesistöihin myös kaupunkien jätevesistä. Joet, järvet ja meret rehevöityvät, rannat kasvavat umpeen ja sinilevä kukoistaa.
Fosforikuningas Marokko
Fosfori on uusiutumaton luonnonvara. Synkimpien ennusteiden mukaan fosforia riittää muutamaksi vuosikymmeneksi, optimistisemmat veikkaavat useita satoja vuosia. Jo kauan ennen loppumista louhiminen muuttuu kalliiksi ja hankalaksi.
Runsaan 500 miljoonan EU-kansalaisen ruokinta nojaa raakafosfaattiin, fosfaattilannoitteisiin ja fosforipitoiseen eläinten rehuun. Kaikki tuodaan EU:n ulkopuolelta. Tunnetut fosforivarannot ovat keskittyneet viiden valtion alueelle: Marokkoon, Kiinaan, Etelä-Afrikkaan, Jordaniaan ja Yhdysvaltoihin. Tunnetuista fosforivarannoista vajaa puolet sijaitsee Marokossa.
Euroopan unionissakin on havahduttu siihen, ettei ruoantuotanto voi nojata vain lannoitefosforin tuontiin. Vuonna 2010 ilmestyi EU-raportti fosforin kestävästä käytöstä. Euroopan komissio suunnittelee myös niin sanotun vihreän kirjan laatimista fosforista.
Länsi-Euroopan ainoa toimiva apatiittikaivos toimii Siilinjärvellä, Suomessa. Suomi tosin myi kansalliset luonnonvaransa norjalaisille vuonna 2007, ja nyt lannoitejätti Yara hallitsee sekä Siilinjärven että vielä avaamattoman Soklin kaivoksen fosforivarantoja. Näiden kahden kaivoksen varanto riittää noin 25 vuodeksi. Koko Eurooppaa niillä ei ruokita.
Lannoitetta ihmisulosteista
Mutta ei hätä ole tämännäköinen. On yksi ehtymätön fosforin lähde: ulosteet. Sekä eläinten lanta että ihmisten jätökset, erityisesti virtsa, sisältävät runsaasti fosforia.
Toistaiseksi vain pieni murunen maatalouden tuottamasta fosforista päätyy takaisin pellolle. Aiemmin maatiloilla kasvatettiin sekä kasveja että eläimiä. Tuolloin lanta levitettiin pelloille. Nyt tilat erikoistuvat joko ruokakasvin tuotantoon tai karjanpitoon. Viljatilat ostavat kemiallisia lannoitteita, vaikka lannasta on ylitarjontaa. Kotieläintiloille tuodaan rehua muualta, mutta lanta ei liiku takaisin ravitsemaan rehupeltoja.
Viime keväänä ilmestyi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen raportti fosforikierrosta. Siinä MTT:n professori Eila Turtola laski, että Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla paikallisten eläintilojen tuottaman lannan fosfori riittäisi lannoittamaan alueiden pellot ainakin seuraavat 20 vuotta. Väkilannoitteita ei tarvittaisi lainkaan. Koko Suomen mittakaavassa eläinten lannan sisältämä fosfori riittäisi ruokakasveille viideksi vuodeksi.
Lannan laajamittainen käyttö lannoitteena vaatii maatalouden rakenteen muuttamista. Sama pätee ihmisulosteisiin. Veteen perustuva viemärijärjestelmä tekee fosforin erottelusta hankalaa ja kallista. Vedenpuhdistamolla jäteveden fosfori saostetaan muotoon, jossa kasvit eivät osaa hyödyntää sitä, joten fosforia ei voi kierrättää ravinteeksi.
Fosfori päätyy osaksi puhdistamolietettä. Suomessa tämä liete kompostoidaan nurmikkomullaksi ja maanparannusaineeksi. Puhdistamolietteen hyötykäyttö on Keski-Euroopassa yleisempää kuin Suomessa. Suomessa puhdistamolietteestä käytetään pelloilla vain kolme prosenttia. Koko EU:n keskiarvo on peräti 41 prosenttia.
Liete ei ole ainoa vaihtoehto. Ihmisten jätöksistä fosfori voidaan haluttaessa eristää ja rakeistaa lannoitteeksi. Tämä onnistuu jo esimerkiksi Helsingin Veden Viikin jätevedenpuhdistamolla. Tuote muistuttaa kanankakkaa. Valitettavasti ihmisulosteista saatava lannoite ei toistaiseksi innosta ostajia. Ihmiset pelkäävät raskasmetallijäämiä ja muita epäpuhtauksia, vaikka ne saadaan nykyään tehokkaasti puhdistettua jätevedestä.
Kompostivessa ravitsee puutarhaa
Fosfaattivarantojen rajallisuus tekee fosforin kierrätyksestä lopulta pakollista. Miksi emme aloittaisi sitä jo nyt?
Fosfori voitaisiin ottaa talteen myös pienessä mittakaavassa, meidän jokaisen omakotitalo- tai mökkitontilla. Kompostoivat kuivakäymälät ovat kehittyneet viime vuosina huimasti. Parhaat käymälät tekevät ulosteista hajutonta massaa, jonka jatkokompostointi ravinteikkaaksi mullaksi on helppoa.
Valitettavasti nykyinen vesihuoltolaki hankaloittaa fosforin kierrätystä. Jos tontti sijaitsee kunnan viemäriverkon ulkopuolella, mutta vesiosuuskunnan toiminta-alueella, asukkaiden on pakko liittyä osuuskuntaan ja sen ylläpitämään vesi- ja viemäriverkkoon. Vesihuoltolain mukaan vesiosuuskunnalle ei saa koitua taloudellista haittaa siitä, että sen alueella olevat kiinteistöt eivät siihen liity.
Asukkaiden on siis vedettävä ulosteiden sisältämät ravinteet alas viemäristä, vaikka he haluaisivat käyttää ne puutarhassaan.
Lähteet
SAAVALAINEN, H.: Ehtyvän fosforin arvo kasvaa. Helsingin Sanomat 1.5.2012.
SCHRÖDER, J.J., CORDELL, D., SMIT, A.L. & ROSEMARIN, A. 2010: Sustainable Use of Phosphorus (European Union tender project ENV.B.1/ETU/2009/0025)
TURTOLA, E. ja YLIVAINIO, K. 2009: Suomen kotieläintalouden fosforikierto – säätöpotentiaali maatiloilla ja aluetasolla. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
Vesihuoltolaki 9.2.2001/119 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010119