Kotimainen kaupunkiviljelyn uusi aalto on hieno ilmiö, mutta onko se ruoantuotannon näkökulmasta tuomittu kuriositeetiksi? Kattoviljely lisääntyy koko ajan, ja tutkimustietoakin on kohta tarjolla.
Myös Helsingissä on yleisesti viljelty vielä viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Esimerkiksi sota-aikana kaupungin puistot olivat pitkälti hyötykäytössä. Sittemmin erikoistuminen on ajanut siihen, että maanviljely on keskittynyt maaseudulle.
Pari vuotta sitten kuitenkin alkoi Suomessa eräänlainen kaupunkiviljelyn uusi aalto, jonka pääroolissa ovat olleet nuoret kaupunkilaiset. Monet luontosuhdetta ja mukavaa yhdessäoloa etsivät ovat löytäneet toiminnasta uuden harrastuksen, joka tarjoaa mielekästä ajanvietettä. Vaikka kaupunkiviljelyllä on monia positiivisia vaikutuksia, on selvää, että ruoantuotannon näkökulmasta kyse on hyvin marginaalisesta ja pienen mittakaavan toiminnasta.
Onko tämän päivän kaupunkiviljely tuomittu kuriositeetiksi ja hipsterien puuhasteluksi? Vai voisiko suurkaupunki itse ruokkia asukkaansa?
Multaa katoille
Kaupungissa tila on kortilla ja monien vaateiden kohteena. Osittain tästä johtuen kattoviljely on hyvin potentiaalinen kaupunkiviljelyn muoto, sillä tälle alueelle ei muilla kaupunkisuunnittelun osa-alueilla ole juuri käyttöä.
Vuonna 2008 yhteispohjoismaisella ympäristömerkillä palkittu Ravintola Savoy on nykyaikaisen kattoviljelyn alalla yksi kotimaisista pioneereistä. Aivan Helsingin ytimessä Etelä-Esplanadilla sijaitsevan perinteikkään ravintolan katolla viljellään noin 40 kasvilajia kierrätetyissä kalalaatikoissa. Kasvupinta-alaa on arviolta 60 neliömetriä ja kasvit ovat pääasiassa maan päällä kasvavia lajeja, poikkeuksena retiisi.
Ravintolan katolla elää myös yli 200 000 yksilön mehiläisyhdyskunta.
– Tänä vuonna teimme ennätyksen ja saimme 219 kiloa hunajaa, kertoo keittiöpäällikkö Kari Aihinen.
Ravintolan on tarkoitus laajentaa kattoviljelmiä ensi vuonna terassilta itse katolle. Esimerkiksi ympärivuotisesta kasvihuoneesta on keskusteltu. Mutta mikä on Savoyn kattoviljelyn mittakaava ja tavoite?
– Meille kyse on enemmänkin dekoratiivisesta jutusta. Satokaudella myymämme puutarhamenu saa inspiraationsa katolla viljellyistä kasveista, mutta kokonaisia annoksia ei sieltä saada. Kattoviljelmiä käytetään siis ruoka-annosten osana, Aihinen selventää.
Helsingin yliopistossa tutkitaan paraikaa kattoviljelyn soveltuvuutta Suomen olosuhteisiin. Kyseessä on Viides ulottuvuus -niminen hanke, joka selvittää kattorakenteille asetettavia vaatimuksia ja kattoviljelyn tuottamia ekosysteemipalveluita.
Viides ulottuvuus -hanke ei kuitenkaan ota kantaa ruoantuotantoon laisinkaan. Tutkimukset tulevat joka tapauksessa kertomaan, että kuinka soveltuvia kotimaisen rakennuskannan katot ovat viljelytoimintaan. Myös suomalaisten mielipiteitä selvitetään.
– Aineiston analysointi on yhä kesken, mutta vaikuttaisi siltä, että aika iso osa suomalaisista haluaa katot hyötykäyttöön. Uskon, että kattoviljelyssä on kyse isosta jutusta, hankkeen koordinaattori Marja Mesimäki toteaa.
Potentiaalia osaratkaisuksi
Iso-Britanniassa viime vuosina suosiota kasvattanut Transition Towns -verkosto eli niin sanottu siirtymäliike painottaa paikallisia ja asukaslähtöisiä ratkaisuja. Liikkeen piirissä on laskettu kaupunkiviljelyn mahdollisuuksia.
Savoyn Kari Aihinen on hyvin skeptinen sen suhteen, että kaupunkiviljelyllä voisi todella ruokkia suuria asukasmääriä. Vastaavasti puutarhatieteiden yliopistonlehtori Leena Lindén on varauksellinen mutta samalla toiveikas, sillä kokemusta ja tietoa on Suomessa hyvin vähän. Tähän mennessä nykyaikainen kaupunkiviljely länsimaissa on keskittynyt viihtyisyyden lisäämiseen, mutta globaalissa etelässä on sillä tuotettu ravitsevampaa ruokaa ja tehokkaasti.
– Toisessa Suomen oloja vastaavassa tutkimuksessa on osoitettu, että 100 neliömetrin puutarhapalstalla voidaan kasvattaa nelihenkisen perheen vihannekset koko vuodeksi, Lindén kertoo.
Luomupuutarhuriksi kouluttautunut ja 15 vuoden viljelykokemuksen omaava Janne Länsipuro on tunnettu kaupunkiviljelyn puolestapuhuja. Länsipuro uskoo, että kaupunkiviljelyllä voitaisiin hoitaa merkittävä osa kaupungin asukkaiden ruoasta, mutta se vaatisi muutoksen enemmistön ruokavalioon. Palmian noin 200 000 päivittäisen aterian taso olisi saavutettavissa, mutta eläinkunnan tuotteista tulisi kalaa lukuun ottamatta luopua ja katse suunnata “syötävään metsään”.
– Kaupungissa kannattaisi keskittyä tuorevihanneksien viljelyyn sekä marjoihin ja villivihanneksiin. Hedelmäpuutarhat kuuluvat jo nyt kaupunkiin. Metsä tarjoaa myös paljon syötävää, kuten tammenterhoja, nokkosta ja vuohenputkea. Ja Helsingissä voi tietysti kalastaa.
Länsipuro myöntää, että rakennetun ympäristön viljelykäyttö on haastavaa. Hän on kuitenkin laskenut, millainen potentiaali Helsingin rakennusten katoilla piilee. Länsipuron mukaan pelkästään Itäkeskuksen keskeisillä liikekiinteistöillä on 10 hehtaaria tasakattoa, jolla voitaisiin tuottaa neljä miljoonaa kiloa kasvihuonevihanneksia.– Kattopinta-alaa on todella paljon. Ja kattoviljelyssä rakennusten hukkalämpöä olisi mahdollista hyödyntää, Länsipuro perustelee.
Dodon kaupunkiviljelijöissä tilanne nähdään samankaltaisena. Kaupunki ei millään pysty ruokkimaan kaikkia asukkaitaan pelkästään rajojensa sisäpuolella tuotetulla ruoalla, mutta osaratkaisuja se kykenee kyllä tarjoamaan.
– Mutta tällöin kyse ei ole mistään säkkiviljelmistä, vaan suuren mittakaavan toiminnasta, Pinja Sipari muistuttaa.
Keskitetystä ruoantuotannosta luopumisessa ja kaupunkiviljelyn lisäämisessä olisi Janne Länsipuron mukaan todella paljon mieltä.
– Kuljetusmatkojen lyheneminen on paitsi ilmastokysymys myös tuoreuteen ja makuun liittyvä tekijä. Jos isojen volyymien logiikasta luovutaan, niin tuoreraaka-aineiden valikoima kaupoissa paranee. Myös sosiaaliset vaikutukset ovat merkittävät, Länsipuro luettelee.