Kehittyvän maatalouden Suomi

Kaupungistuminen on globaali ilmiö, joka on koskettanut Suomea jo pitkään. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin ja aluekeskuksiin, ja yhä pienempi määrä työskentelee maatalouden piirissä. Suomessa vielä 1940-luvulla maatalous työllisti puolet työväestöstä, tänä päivänä osuus on alle neljä prosenttia.

Samaan aikaan maatilojen lukumäärä on romahtanut. Se putosi Suomessa 1990-luvun aikana yli 50 000:lla. Vaikka tilamäärän vähentyminen on 2000-luvulla ollut huomattavasti hitaampaa, on suunta yhä selvä: vuonna 2011 maastamme hävisi noin 1 200 maatilaa. Viime vuonna Suomessa oli 61 000 maatilaa, joiden keskimääräinen koko on kasvanut jatkuvasti.

Yleisestä keskittymiseen ja muihin elinkeinoihin johtavista trendeistä huolimatta maassamme yhä harjoitetaan maataloutta noin 54 000 maatalousyrittäjän voimin.

Millaista on arki ja kehitys alalla, jolla tuotetaan ruokaa suomalaisille? Vihreä Tuuma haastatteli kahta viljelijää.

Lauri Hantula, 45, harjoittaa karjankasvatusta sekä maanviljelyä Etelä-Pohjanmaalla. Seinäjoen tuntumassa sijaitsevalta Aittomäen tilalta löytyy noin 75 000 kanaa sekä 400 sikaa. Viljelymaata on 250 hehtaaria ohralla ja vehnällä. Ympäristöministeriön alaisessa koetilatoiminnassa tila on ollut yhdeksän vuotta, tuorein hanke selvittää ravinteiden kuormituksen vähentämistä.

– Olen maanviljelysperheestä. Tämä on sukutila ja äitini kotipaikka, jota yritän viedä kunniakkaasti eteenpäin. Veljelläni on oma tila tuossa vieressä.

Vakituisia työntekijöitä on Laurin lisäksi vaimo Jutta sekä yksi perheen ulkopuolinen henkilö. Näiden lisäksi viljelyn ja kanalan sesonkitöissä auttelee 8-9 kausityöntekijää. Agrologiksi kouluttautunut Hantula keskittyy päätyöhönsä ja jättää esimerkiksi koneisiin liittyvät korjaustyöt ammattilaisille.

Atte Hermansson, 32, vuokraa biodynaamista luomutilaa Sipoon Majvikissa. Myös hän on saanut kosketusta maatalouteen jo lapsena, kun perhe muutti Kirkkonummelle ja isä ryhtyi viljelemään puutarhakasveja sekä ohraa pienellä peltoalalla.

Aikuistuttuaan Hermansson työskenteli teknisellä alalla kymmenisen vuotta, kunnes mieli teki vaihtaa alaa. Hän kävi tutustumassa Majvikiin, ja kun hän huomasi Keski-Uudenmaan ammattiopiston tarjoavan luomupuutarhurin koulutusta, oli päätös selvä. Hermansson valmistui linjalta Suomen ensimmäisten joukossa tänä vuonna, ja aikoo ottaa tilan omiin nimiinsä vuodenvaihteessa. Muutto tiluksille avovaimon ja kahden lapsen kanssa on edessä ensi keväänä.

Loma ei itsestäänselvyys

Majvikin tilalla harrastetaan monipuolista viljelyä 20 hehtaarin alalla. Pääkasvi on peruna, mutta maasta nousee myös spelttiä, vehnää, ruista sekä monia juureksia ja yrttejä. Lisäksi navetasta löytyy neljä lehmää ja vasikka. Työt jakautuvat pitkälti kalenterivuoden mukaan: talvella myydään edellisen kasvukauden satoa, hoidetaan metsää ja tehdään nykypäivän puhdetöitä eli paperirutiineja. Keväällä luonto herää ja sitä myöten alkavat toukotyöt.

– Pidin tilan sosiaalisesta virikkeestä ja kuhinasta, sillä täällä tehdään töitä hyvin pitkälti ihmisvoimin. Talvella täällä pärjää jopa yksin, mutta keväällä tulee paljon työharjoittelijoita ja vapaaehtoisia, myös asiakkaat auttavat toisinaan, Hermansson kertoo.

Aittomäen tilalla talven suoma viljelytöiden tauko hyödynnetään kouluttautumalla lisää ja tekemällä mm. rakennus-, korjaus- sekä siemenhuoltotöitä. Sen sijaan karjankasvatus pyörii vuoden jokaisena päivänä samalla sapluunalla. Aamulla päivä alkaa kuuden aikaan ja aamutoimet vievät kolmesta neljään tuntia. Iltapäivällä edessä ovat samat eläintenhoitotyöt, näiden välissä on aikaa muille askareille. Iltatarkastus hoidetaan yhdeksän pintaan.

Työssä kuin työssä olisi hyvä päästä välillä lomille. Maatalous on kuitenkin pitkälti kutsumusammatti, jossa kalenterivuosi ja karjan vaateet säätelevät ihmisten aikataulua hyvin tiukasti. Karjataloudessa työn kuormitus on varsin tasainen ympäri vuoden ja siksi sinne on luotu lomitusjärjestelmä. Käytännössä se tarkoittaa, että maatalouslomittaja ottaa tilan väliaikaisesti hoidettavakseen ja antaa isäntäväelle hengähdystauon työstään.

Ajatus on hyvä, mutta palvelussa on parannettavaa. Lomittajien puute ja tietotaidon taso ovat merkittävä haaste.

– Sikalapuolella käytämme kunnallista lomittajaa, mutta vaikka olemme tehneet tilauksen kaksi vuotta aikaisemmin, niin emme tahdo saada tuuraajaa toivomallemme ajalle. Ja mikäli lomittaja ei osaa käyttää ruokkijakonetta, ei häntä voi jättää yksin sikojen kanssa, Hantula kertoo.

Hermansson kuuluu lomitusjärjestelmän piiriin, mutta tilan monien päällekkäisten toimintojen takia on mahdotonta saada kaikkeen ammattitaitoista sijaista. Karjan vähäisyyden vuoksi lomitusta ei paljoa saa, vaikka maataloustyötä kyllä riittää ympäri vuoden.

– Kyllä valoisa aika on aina työaikaa. Sunnuntait pyritään pitämään vapaana.

Haastattelun alla Hantula kaatui kuuraliukkailla ja oli sijoiltaan menneen olkapään vuoksi tovin vajaakuntoinen. Tällaisista lyhyistä sairaslomista selvitään työporukan avulla, mutta pitkään ei toisia työntekijöitä voi kuormittaa liikaa.

Tukien ja luonnon ehdoilla

Tänä päivänä markkinatalous on viety hyvin pitkälle, minkä seurauksena ruoantuotanto on keskittynyt paitsi valtioiden sisällä, myös niiden välillä. Aika ajoin esiin nousee kysymys, kannattaako pohjolassa juuri viljellä.

Kysyttäessä maatalouden tehtävää 2010-luvun Suomessa ovat molemmat haastateltavat samalla linjalla, että paikallisuus ja jonkinasteinen omavaraisuus on ykkösasia. Tämä on tärkeää mm. kriisien varalta ja kuljetusten kallistumisen vuoksi. Kotimaisuutta arvostetaan myös kuluttajien joukossa.

Hantula nostaa esiin ympäristön kunnioittamisen laadukkaan, mutta myös määrällisesti kunnianhimoisen sadon tuottamisen taustatekijänä.

– Täytyy toimia sopusoinnussa luonnon kanssa ja siksi olen lähtenyt mukaan koetilatoimintaan. Olemme saaneet hyviä tuloksia ja itse asiassa on niin, että mitä enemmän satoa tulee, sitä paremmin ravinteet saadaan pois maaperää kuormittamasta, Hantula kertoo.

Hermanssonin harjoittama biodynaaminen viljely tarkoittaa käytännössä luomuviljelyä muutamilla lisämausteilla. Esimerkiksi ravinteiden suljettuun kiertoon maatilan sisällä kiinnitetään enemmän huomiota. Majvikissa tämä on mahdollistanut sen, että tila ja peltoala ovat pysyneet ennallaan lähes sadan vuoden ajan. Pienet traktorit ovat vanhaa perua, ja uudempaa tekniikkaa kuten perunapuimureita ei käytetä.

Sen sijaan tavanomaisen maanviljelyn puolella kehitys pientilavaltaisuudesta 2000-luvun moderniin ja koneistettuun työntekoon on ollut valtaisa. Mittakaava on Aittomäen tilallakin nykyään aivan toisenlainen kuin ennen.

– Silloin kun tämä tila oli vielä vanhemmillani 1960-luvulla, täällä oli 17 hehtaaria peltoa ja kahdeksan lehmää. Siitä on lähdetty. Koko ajan on pyritty kulkemaan kehityksen mukana, sillä muuten käy hullusti ja yrityksen sekä tilan tarina päättyy.

Tältä pohjalta aloitettiin myös broilerinkasvatus vuonna 1986, ja tekniikkaan on panostettu merkittävästi. Tällä hetkellä kasvuodotukset kohdistuvat viljelypuolelle. Tilalla harjoitetaan esimerkiksi täsmäviljelyä, jossa GPS-järjestelmään kytketty traktori kerää tietoa pellosta. Tämä data viedään tietokoneeseen, joka ohjaa siementen kylvöä ja lannoitteiden määrää pellon eri alueilla automaattisesti. Kannattavuutta varmistavan järjestelmän tarkkuus on jopa 20 neliömetriä.

Kehityksen suunnan määrää pitkälti taloudellinen viitekehys.

– Ilman maataloustukia ei tämä työ olisi Suomessa kannattavaa. Mutta kyllä se teettää paperitöitä, käytän siihen noin yhden työpäivän viikossa, Hantula sanoo.

Hieman vastaavasti Hermansson käyttää joka työpäivästä viidenneksen paperien täyttämiseen. Hän on pohtinut viljanviljelyn mielekkyyttä, sillä sitä tehdään pitkälti nollakatteella. Majvikissa maataloustukien osuus on noin puolet viivan alle jäävästä summasta.

– Kyllä luomuviljely on kannattavaa Suomessa. Tosin tämä vuosi on ollut haastava sateisen kesän vuoksi.

Tukijärjestelmän kehittämisideoita löytyy molemmilta. Hermansson on jo ehtinyt havaita, että pienen luomutuottajan arki on välillä vaikeaa.– Luomutarkastuksiin liittyvä päivittäinen tuotevirtakirjanpito on pientuottajalle tosi hankalaa varsinkin, kun harrastamme suoramyyntiä ja valikoimamme on niin monipuolinen. Byrokratia on vähän turhan raskasta ja varmasti estää monia tuottajia vaihtamasta luomuviljelyyn.

Hantula taas kohdistaisi tavanomaisen maatalouden tukia hieman toisin.

– Tuen pitäisi kohdistua jollain tavalla myös sadon määrään. Tällöin saisi korvauksen työstä, jolla pyritään tuottamaan samalta peltohehtaarilta parempi sato.

Kohti tulevaa

Kun keskustelu kääntyy tulevaisuuden odotuksiin, menee Lauri Hantula mietteliääksi. Hän kantaa huolta tulevasta, johon vaikuttaa kovin moni tekijä. Maatalous on tänä päivänä kuuma poliittinen peruna, ja elinkeinoon vaikuttavia päätöksiä tehdään jatkuvasti suuntaan ja toiseen. Virastojen keskinäiset kiistat aiheuttavat nekin päänvaivaa puun ja kuoren välissä oleville yrittäjille.

– Mikäli halutaan, että Suomessa harjoitetaan maataloutta myös jatkossa, niin alan pitäisi olla houkutteleva vaihtoehto muuhun työelämään nähden. Tälläkään hetkellä yrittäjiä ei tahdo löytyä ja pahin kauhukuva on, että viljelijät katoavat.

Myöskään Atte Hermansson ei ole tuudittautunut turhiin haavekuviin, vaan pitää tulevaisuutta isona haasteena. Mutta uravalinta ei ole saanut katumapäälle.

– Olen kyllä luottavaisin mielin ja varma, että tästä tulee sosiaalista ja elannon tarjoavaa maatilatoimintaa. Tämä on elämäntapa, jonka äärellä tapaa koko ajan tuttuja, asiakkaita ja naapureita, Hermansson summaa.

Jos maatalous ammattina ottaa, niin kyllä se myös antaa.

– Upeimpia hetkiä on, kun kävelee keskelle Pohjanmaan viljalakeutta vähän ennen sadonkorjuuta. Se kauniisti lainehtivan kypsän viljan tuoksu. Nämä ovat niitä arvoja, joita ei voi rahaksi muuttaa, Hantula kuvailee.

Lähteet:

Tilastokeskus

Maa- ja metsätalousministeriö (www.maataloustilastot.fi)