Sekä poliitikot että tieteentekijät ovat vastuussa tieteellisen tiedon oikeellisesta käytöstä päätöksenteon tukena. Poliitikkojen on kyettävä erottamaan tieteellinen tieto arkitiedosta ja tieteentekijöiden on huolehdittava tiedon saatavuudesta ja ymmärrettävyydestä. Viimeaikaiset terveyspoliittiset valinnat, kuten maakuntajaon pohjalta muodostettavat itsehallintoalueet, ovat valitettavan hyviä huonoja esimerkkejä politiikan ja tieteen epäonnistuneesta vuoropuhelusta. Tieteellisiä asiantuntijoita taidetaan kuulla, vaan ei kuunnella.
Tieteellinen tieto on objektiivista eli puolueetonta, henkilökohtaisista asenteista ja näkemyksistä riippumatonta. Uskominen ja oikeassa oleminen eivät ole tietoa. Tieteellinen tieto on myös kriittistä ja edistyvää, mikä tarkoittaa, että se on julkisesti ja avoimesti kyseenalaistettavissa ja, että tiedossa havaittuja virheitä pyritään järjestelmällisesti korjaamaan. Tieteellisten tiedon tuottajan eli tieteen tärkein ominaisuus on autonomisuus. Mikään tieteen ulkopuolinen mahti ei saa sanella tutkimusten tuloksia, eikä edes tutkimuksen aiheita, mikäli autonomisuuden vaatimusta halutaan kunnioittaa.
Tiede ei yritä kertoa totuuksia, koska se on mahdotonta tai tarpeetonta – riippuen siitä, mitä totuudella tarkoitetaan. Jos katiskassa on hauki, riittää hauen näkeminen todistamaan, että hauen pyydyksessä oleminen on totta, ei sitä varten tarvitse tehdä tieteellistä tutkimusta. Parhaimmillaan tiede paljastaa aiemmin tuntemattomia asioiden sisältöjä ja niiden välisiä yhteyksiä sekä tapahtumien todennäköisyyksiä. Tiede auttaa selittämään mennyttä ja ennustamaan tulevaa. Nämä tieteen ominaisuudet ovat erityisen hyödyllisiä terveyspolitiikassa, joka yrittää vastata vähenevillä resursseilla koko ajan lisääntyvien ja muuttuvien tarpeiden esittämiin haasteisiin.
Poliittisen päätöksenteon näkökulmasta arkitietoa vaarallisempaa on näennäistieto, jopa tarkoituksellisesti tieteelliseksi tiedoksi naamioitu subjektiivinen näkemys. Läheskään aina näennäistiedolla harhaanjohtaminen ei ole tahallista. Tarkoitus voi olla hyvä, mutta toteutus ontuu, joko osaamattomuuden tai käytännön sanelemien reunaehtojen vuoksi. Tieteellistä tietoa ei synny ilman aikaa, tekijöitä ja oikeita välineitä. Esimerkiksi käytännöllistä tietoa tavoittelevat kehityshankkeet tuottavat tieteellisen tiedon sijaan näennäistietoa, joka voi olla hetkellisesti ja tarkasti rajatussa kontekstissa arvokasta, mutta ei myöhemmin tai laajemmin yleistettävissä. Minkä tahansa toimenpiteen vaikutuksen arviointi vaatii tulosmuuttujan yksiselitteistä määrittelyä ja mitattavuutta sekä kontrolliryhmää, johon toimenpiteen kohteena olevaa ryhmää verrataan, tai ainakin ennen-jälkeen -asetelmaa, jolloin toimenpiteen jälkeen mitattuja tulosmuuttujan arvoja verrataan ennen toimenpidettä mitattuihin arvoihin. Yksiselitteinen tulosmuuttuja ja kontrollointi ovat tieteellisen tiedon ehdottomia vaatimuksia, jotka ovat voimassa niin tutkimus- kuin kehitystyössä.
Miksi tieteellinen tieto on terveyspolitiikassa alihyödynnettyä? Osittain vastaus liittyy tieteellisen tiedon luonteeseen. Tieteellinen tieto on epävarmaa ja viivästynyttä. Poikkeuksettomia tieteellisiä tuloksia ei ole olemassa, aina on mahdollista, että tulos ei pidä paikkaansa. Mahdollisuus voi olla häviävän pieni, mutta se on olemassa. Tieteellisen tiedon hyödyntäjän on siis siedettävä epävarmuutta ja hyväksyttävä ”näyttää vahvasti siltä, että…” -tyyliset vastaukset. Tieteellinen tieto perustuu aineistoihin, joiden kerääminen ja analysoiminen vaativat aikaa. Lisäksi tieteellinen tieto on alistettava tiedeyhteisön arvioinnille ennen kuin se voidaan julkaista. Arvioinnilla pyritään varmistamaan, että tieteellinen tieto todella täyttää sille asetetut vaatimukset. Tieteellinen tieto on pitkällisen, usein vuosia kestäneen, prosessin tulos, se ei, arkitiedon tavoin, voi olla yksittäisestä havainnosta tehty johtopäätös. Jos katiskassa oli eilen hauki, se ei vielä tarkoita, että katiskalla saa pelkästään haukia tai, että järvessä ei elä muita kalalajeja.
Miten tieteen roolia terveyspolitiikassa voisi lisätä? Kysymyksen heittämä pallo osuu ensimmäisenä tieteentekijöihin. Parhaiten tieteellinen tieto leviää väestön keskuuteen ja tulee hyödynnetyksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, kun se kansantajuistetaan. Tämä vaatii tieteentekijöiltä mediataitoja. Nopea tieteellisen tiedon hyödynnettävyyttä parantava ratkaisu voisi olla yleistajuisten yhteenvetojen tekeminen systemaattisista kirjallisuuskatsauksista ja meta-analyyseistä, jotka ovat kyseisestä aiheesta siihen mennessä tuotetun tieteellisen tiedon järjestelmällisiä synteesejä. Tällaisille yhteenvedoille sopivia julkaisualustoja on sosiaalisessa mediassa useita, kuten Facebook, Twitter, LinkedIn SlideShare ja Reddit. Esimerkiksi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama ”Eriarvoisuus niukkuuden aikana” ja Euroopan Unionin rahoittama ”INEXCA – Excellent research and expertise of quality of cancer care by internationally trained staff” ovat korkeatasoisia tieteellisiä konsortioita, joissa laadukas viestintä on keskeinen osa hanketta.
Terveyspoliittisten toimijoiden tehtävänä on edistää tieteellisen tiedon hyödyntämistä käytännössä. Päättäjille ja asiantuntijoille suunnattujen Policy Brief -artikkelisarjojen tunnettavuutta tutkijoiden keskuudessa on parannettava ja niissä julkaiseminen tehtävä tutkijoille nykyistä houkuttelevammaksi. Policy Brief -artikkeleiita julkaisevat mm. Valtioneuvosto ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja -sarjan profiilin muuttaminen tutkimuspainotteisemmaksi lisäisi terveyspoliittisten päättäjien ulottuvilla olevan tieteellisen tiedon määrää. Tämä edellyttää tieteellisen tutkimuksen rahoittamista työryhmien asettamisen sijaan. Nykyisin Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisee pääsääntöisesti työryhmien ja selvityshenkilöiden raportteja sekä kehittämishankkeisiin liittyviä selontekoja ja arviointeja.
Päätöksenteon perustaminen tieteelliseen näyttöön on normi monilla yhteiskunnan toiminta-alueilla, kuten terveydenhuollossa. Jos tieteellisen tiedon ylivertaisuus käytännölliseen ja arkitietoon verrattuna ymmärrettäisiin, päätösten perustaminen tieteelliseen näyttöön lisääntyisi myös terveyspolitiikassa. Kaikki tieto ei ole samanarvoista, tai oikeammin sanottuna, kaikki tiedoksi luultu ei ole tietoa. Yhteistyö on nykyaikaisen tieteen ja politiikan edellytys. Erilaisista lähtökohdista syntyneiden organisaatioiden ja hallitusten on nöyrryttävä vuoropuheluun tieteen kanssa ja kyettävä tekemään sitovia tieteelliseen tietoon perustuvia päätöksiä. Tieteen roolina on tukea onnistuneiden poliittisten kompromissien syntymistä ja ehkäistä vahingollisiin vaikutuksiin johtavia kompromisseja.
Kirjallisuutta
Hirsjärvi S, Remes P, Sajavaara P. 2009. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi
Karjalainen S, Launis V, Pelkonen R, Pietarinen J (toim.) 2002. Tutkijan eettiset valinnat. Helsinki: Gaudeamus.
Pietarinen J, Poutanen S. 2005. Etiikan teorioita. 5. painos. Helsinki: Gaudeamus.
Tuomi J. 2007. Tutki ja lue. Johdatus tieteellisen tekstin ymmärtämiseen. Helsinki: Tammi.